Kuva: AOP

Miss Suomi -kisaajille tiukat vaatimukset: Eronneet tai päihteitä käyttäneet heti ulkona!

26.04.2017 08:15 - Senni Loikala

Suomen kauneimman naisen tittelistä pääsevät kilpailemaan vain naiset, jotka täyttävät tietyt vaatimukset.

Uutisoimme eilen, että Miss Suomi -kauneuskilpailu kokee suuria muutoksia. Kerroimme esimerkiksi, että kisa siirtyy keväästä syksyyn ja semifinalisteille annetaan itseluottamusta ja esiintymistaitoja kehittävää koulutusta.

Myös kilpailijoihin kohdistuviin vaatimuksiin on tullut muutoksia, sillä kisaajien yläikärajaa on nostettu kahdella vuodella. Ensi syksynä riittää, että nainen on kruunauspäivänään enintään 26-vuotias. Kilpailuun osallistumisen alaikäraja on yhä 18 vuotta.

Lisäksi Miss Suomi -kisaajilla on paljon muitakin vaatimuksia, joista kerrotaan kauneuskilpailun kotisivuilla. Kisaajien on oltava ”hyvämaineisia Suomen kansalaisia”, joiden on oltava naimattomia ja lapsettomia. Naisilla ei saa olla takanaan myöskään päättyneitä avioliittoja eikä esimerkiksi adoptoitavaksi lapsensa antaneita oteta mukaan.

Kisaajat eivät myöskään ole koskaan saaneet osallistua alastonkuvauksiin ja vastaaviin esiintymisiin. Myöskään huumeita tai päihteitä ei koskaan olisi saanut käyttää. Kisaajilta vaaditaan myös voimassaolevaa Suomen passia.

Pituus- tai painorajoja ei kilpailussa ole, mutta ulkoisista ominaisuuksista lävistykset ja tatuoinnit saattavat alentaa tuomaripisteitä. Aiemmat kauneusleikkaukset eivät ole ehdottomasti kiellettyjä, mutta niihin suhtaudutaan varauksellisesti.

Missikokelaiden tulee myös olla vapaita sopimuksista tai sitoumuksista, jotka rajoittaisivat heidän osallistumistaan kilpailuun ja siitä mahdollisesti seuraaviin edustustehtäviin.

Hallitseva Miss Suomi Shirly Karvinen vaalensi vastikään hiuksensa. Pääset katsomaan kuvan kaunottaren uudesta tyylistä tästä.

Lähde: Miss Suomi -kilpailun kotisivut

Kilpailut

Uusimmat