Kuva: Fotolia

Kengät kannattaa pitää jalassa lentomatkalla - muutamastakin syystä

07.06.2017 10:15 - Reija Saarinen

Tapa on paitsi epäkohtelias, myös hiukan ällöttävä.

Pitkällä lennolla saattaa tuntua houkuttelevalta ajatukselta riisua kengät ja nautiskella matkasta sukkasillaan. Lentohenkilökunnan mukaan tämä ei kuitenkaan ole kannattavaa, muutamastakin syystä.

Ensinnäkin kenkien riisuminen on epäkohteliasta muita kohtaan, etenkin jos jaloista tulee jonkinlaista tuoksua. Tämän lisäksi harva tulee ajatelleeksi, että lentokoneenkin lattia on usein täynnä monenlaista likaa.

Etenkin wc-tilat ovat sellaisia, että ihan jokaisen lennon jälkeen niitä ei jynssätä katosta lattiaan. Siksi lattiaan saattaa jäädä likaa sekä virtsaa, joka kulkeutuu sitten sukkien mukana käytävälle ja ehkäpä myös matkustajan kotiin saakka.

Ennen kuin siis riisut kenkäsi lentomatkalla, mieti asiaa kahteen kertaan.

Lue myös: Hiertävätkö kengät? Neljä kokeilemisen arvoista niksiä

Lähde: Good Housekeeping

Kilpailut

Uusimmat