Kuva: Fotolia

Tuore äiti järkyttyi - kukaan ei päästänyt imettävää äitiä istumaan junassa

19.07.2017 20:45 - Katariina Auvinen

Äiti joutui ruokkimaan lapsensa seisaaltaan tasapainoitellen samalla junassa. Hän päätti kertoa tarinansa Facebookissa.

Tuore äiti Bryony Esther jakoi Facebookissa kirjoituksen ja kuvan omasta ja lapsensa junamatkasta. Äiti nimittäin joutui imettämään lastaan seisaallaan, koska kukaan junamatkustajista ei suostunut siirtymään paikaltaan ja antamaan äidille tilaa edes vähäksi aikaa. 

"Laskin lapseni hetkeksi eräälle penkille ennen kuin hän heräsi. Samassa mies kääntyi minuun päin kertoen penkin olevan varattu ja näin hänen kädessään marihuanasta käärityn tupakan. Siirsin lapseni pois penkiltä."

Juttua ja kuvaa on jaettu jo yli 36 000 kertaa Facebookissa. Joku kysyi äidiltä, tiesivätkö kanssamatkustajat varmasti tämän imettävän. 

"Todellakin tiesivät. Seisoin heidän takanaan muutaman minuutin, jonka jälkeen kysyin voisiko eräs mies siirtää matkalaukkunsa pois penkiltä, jotta pääsisin istumaan edes vähäksi aikaa. Mies ei sanonut mitään. Ymmärsin, että hän halusi käyttää matkalaukkuaan suojana samalla kun hän kääri huumetupakkaa." 

Miehen lisäksi junassa oli totta kai muitakin matkustajia. Esther sanoo, että eräs hyvässä kunnossa oleva mies oli tuonut pyöränsä junaan istuen samalla invapaikalla. Hän kertoi voivansa pahoin ihmisten välinpitämättömyydestä. Lukuisat ihmiset ovat Estherin kanssa samaa mieltä ihmisten välinpitämättömyydestä. Jotkut ovat taas kommentoineet, että lapsi näyttäisi olevan sen verran vanhempi, että tämä jaksaisi odottaa jo omalle kotiasemalleen. 

Lue myös: Äiti julkaisi Facebookissa varoittavan kuvan - pienten lasten ei pitäisi hyppiä trampoliinilla

Lähde: Indy100

Kilpailut

Uusimmat