Kuva: Shutterstock

Jarnon yritys vastaa mielenterveyshaasteisiin - japanilaiset suurin asiakasryhmä

27.02.2018 10:15 - Henna Koste

Jarno Alastalon perustama Heimo tarjoaa paikan, jossa voi purkaa raskaita asioita tai iloita elämän hyvistä puolista.

Jarno Alastalo perustama vertaistuen yhteisö Heimo on herättänyt kiinnostusta myös maailmalla. 

- Heimo on sosiaalinen media, jossa ihmiset voivat auttaa toisiaan. Lähtökohta on se, että ihmisellä on paljon mielenterveyden haasteita. Haluamme luoda yhteisön kautta paikan, missä ihmiset voivat kertoa sellaisia tarinoita, joita he eivät uskaltaisi kertoa kavereilleen tai ei ole ketään, joka kuuntelisi. Ne liittyvät usein yksinäisyyteen, kiusaamiseen tai masennukseen, mutta myös mukaviin asioihin, Alastalo kertoo.

Alastalo on ollut perustamassa Suomi24-sivustoa sekä mukana IRC-gallerian kehityksessä.

- Olemme nähneet, että somessa on paljon ihmisiä, jotka tarvitsevat apua, mutta siellä on paljon myös trollausta ja häiriköintiä, siitä se lähti, hän selventää.

Somekampanjassa selvisi, että Aasiassa on eniten kysyntää. 

- Aasiasta tuli kaikista aktiivisimmat ihmiset, Jarno kertoo.

Miksi Japanissa oli suuri tarve palvelulle? Kuuntele koko jakso täältä.

Cafe au lait -sarjassa pureudutaan suomalaisnaisten elämään ulkomailla. Suositussa podcastissa Suomessa asuva Lilli ja Ranskassa asuva Helena istahtavat virtuaaliseen kahvipöytään eri puolilla maailmaa asuvien suomalaisten kanssa.

Lataa RadioPlay ilmaiseksi täältä ja kuuntele kaikki ohjelman jaksot. 

Lue myös: Suomalaisnainen uudessa kotimaassaan: Täällä naiset ovat omia itsejään vain ydinpiirille

Kilpailut

Uusimmat