Kuva: Shutterstock

Naisen antama tupaantuliaislahja puhututtaa netissä: "En puhuisi hänelle enää tuon jälkeen"

12.06.2019 20:45 - Katariina Auvinen

Nainen oli jakanut ideansa Facebook-ryhmässä, joka oli tarkoitettu säästäjille.

Suomessa perinteinen tupaantuliaislahja on ollut kautta aikojen suolaa ja ruisleipää. Tavan on uskottu tuovan onnea ja pitävän talon väen hyvässä ruoassa. Perinteet ovat tapa erikseen, mutta nykyisin tupaantuliaisiksi tuodaan useimmiten kukkia tai herkkuja. Sen sijaan erään tupaantuliaisvieraan lahja on aiheuttanut melkoisen myrskyn sosiaalisessa mediassa. 

Lahjan kuva jaettiin Facebook-ryhmässä, joka oli tarkoitettu säästämisestä kiinnostuneille ihmisille. Kuvassa on iso lasiastia, joka on täynnä kananmunia. Monet ovat pitäneet kasaa kananmunia tökerönä lahjana, josta ei sinänsä ole mitään iloa asukkaalle. 

Lahjan antaja itse kirjoitti kuitenkin olevansa tyytyväinen ja pitävänsä lahjaa nerokkaana. 

"Kananmunat ovat halpoja ja niitä saa nipputarjouksina. Sen lisäksi niille on aina tarvetta. Laitoin ne lasiastiaan, joka on vielä vesikannu, joten senkin voi käyttää uudelleen." 

Naisen julkaisu ei ole saanut niin paljon ylistäviä kommentteja, kuin hän olisi ehkä toivonut. Se keräsi nopeasti kommentteja, joissa ihmiset eivät voineet ymmärtää lahjan tarkoitusta. 

"Kuka antaa kananmunia tupaantuliaislahjaksi? Älytöntä."

"Itse en puhuisi tälle henkilölle enää koskaan, jos hän antaisi minulle kananmunia tupaantuliaisiksi." 

Toisaalta ihmiset ovat myös repineet huumoria asiasta. Joidenkin mielestä kyseessä on hauska lahja, joka on myös käytännöllinen. Ylläpitäjä poisti ilkeät kommentit ja poisti kommentoinnin käytöstä kyseisessä julkaisussa. 

Katso kuva alta tai täältä. 

Lue myös: Bella Hadid esitteli mieheltä saamansa uskomatonta lahjaa - arvo yli 60 000 euroa

Lue myös: Loistava idea lastenkutsuille - kaikki tuovat 5 euroa, juhlakalu saa ostaa yhden mieluisan lahjan

Lähde: Mirror

Kilpailut

Uusimmat