Kuva: Shutterstock

Somessa villitsee nyt kahvitrendi, joka hurmaa helppoudellaan - kokeile jo tänään

12.04.2020 11:15 - Emmi Moilanen

Dalgona-kahvin valmistukseen tarvitset pikakahvin lisäksi maitoa, sokeria ja kuumaa vettä.

Erilaiset trendit leviävät sosiaalisessa mediassa nopeasti ja olemme aikaisemmin kirjoittaneet esimerkiksi "liukutanssista" ja TikTok-villityksestä, jossa sukkia käytetään hiusten kihartamiseen.

Nyt somessa leviää myös kahvitrendi, joka on saanut alkunsa Koreasta. Trendiresepti on vienyt someväen mennessään, sillä ”dalgonakahvi” hurmaa helppoudellaan. Instagramissa löytyy aihetunnisteilla #dalgona ja #dalgonacoffee yhteensä yli 300 000 kahvikuvaa.

Juoman valmistamiseen tarvitset veden lisäksi vain kolmea ainesosaa, ja voit tarjoilla valmiin annoksen makusi mukaan joko kylmänä tai kuumana.

Voit lukea alta ohjeet, kuinka valmistat kaksi annosta tämän hetken trendikkäintä kahvia.

Tarvitset:

2 ruokalusikallista pikakahvia

2 ruokalusikallista sokeria

2 ruokalusikallista kuumaa vettä

4 dl maitoa

Tee näin:

1. Kaada pikakahvi, sokeri ja kuuma vesi keskikokoiseen kulhoon. Sekoita ainesosia keskenään, kunnes seos on muuttunut vaaleanruskeaksi ja kuohkeaksi. Varmista, että vaahto ”pitää muotonsa” eikä jää liian juoksevaksi. Voit käyttää sekoittamisessa apuna sähkövatkainta.

2. Halutessasi voit kuumentaa myös maidon. Jaa juoma kahteen mukiin tai kuumille juomille tarkoitettuihin laseihin. Annostele vatkattu kahviseos lusikalla maidon päälle. Tarjoile.

Voit halutessasi myös sekoittaa lasissa olevan maidon ja kahviseoksen keskenään.

Trendikahvista löytyy tuhansia kuvia aihetunnisteen #dalgona takaa.

Trendikahvista otetaan myös ahkerasti Instagram-kuvia.

Lue myös: Kuningatar Elisabetin koronapuheesta käynnistyi odottamaton Photoshop-ilmiö - katso hauskat kuvat

Lue myös: Vastasyntyneille kaksosille korona-aiheiset nimet - vanhemmat paljastavat syyt nimivalinnoille

Lue myös: Mies loihtii kakuista uskomattomia illuusioita - katso, miltä näyttää puistattava tarantellakakku

Lähde: BBC

Kilpailut

Uusimmat