Kuva: YouTube

Suomen suurin jääshow nähdään vuonna 2022 - mukana Kiira Korpi, "Mörkö" Anttila ja muita tähtinimiä

16.02.2021 17:00 - Senja Rapila

2022 ensi-iltansa saava jääshow on historiallinen tuotanto.

Tammikuussa 2022 päästään kokemaan "Suomen suurin jääshow" Tampereella, kun taianomainen Lumikuningatar-tarina tuodaan jäälle. H.C. Andersenin satuun perustuva tarina saa ensi-iltansa 1.1.2022.

Merkittäväksi show'n tekee se, että jäällä ja esityksessä nähdään liuta huippunimiä muun muassa taitoluistelun, jääkiekon ja esittävän taiteen maailmasta.

Lumikuningattaren roolissa nähdään kolminkertainen EM-mitalisti Kiira Korpi ja muita esiintyjiä ovat muun muassa taitoluistelussa Suomen kaikkien aikojen menestynein yksinluistelija Laura Lepistö, jäätanssin euroopanmestarit ja moninkertaiset MM- ja EM-mitalistit Susanna Rahkamo & Petri Kokko, taitoluistelija Mila Kajas sekä 13-kertainen MM-mitalijoukkue Marigold IceUnity.

Suomen tunnetuimmista jääkiekkoilijoista ovat mukana pitkän NHL-uran tehnyt Niklas Hagman, Tappara-ikoni Pekka Saravo sekä maajoukkuekapteeni ja Suomen menestyneimpiin naisjääkiekkoilijoihin lukeutuva Jenni Hiirikoski. Jäällä nähdään myös MM-kultajoukkueen ja Jokerien KHL-joukkueen kapteeni Marko ”Mörkö” Anttila.

Tapahtuma järjestetään Tampereen Uros Live -areenalla 1.–3.1.2022.

Voit katsoa tiiserin tulevasta näytöksestä alapuolelta.

Lue myös: Netflix-hittisarjan päätähdet lyöttäytyivät yhteen: Saivat merkittävän palkankorotuksen

Lue myös: Huippumalli Elsa Hosk antoi lapselleen suomalaisen etunimen: "Elämäni onnellisin päivä"

Kilpailut

Uusimmat