Kuva: AOP

Lidl poistaa pelikoneet kaikista myymälöistään - "Pelaamisesta aiheutuu ongelmia"

15.04.2021 13:45 - Iiro Myllymäki

Peliautomaatit poistuvat kesän 2021 aikana.

Kauppaketju Lidl poistaa Veikkauksen pelikoneet kaikista myymälöistään. Lidl tiedottaa, että peliautomaatit poistuvat kesän 2021 aikana. Päätöstä perustellaan vastuullisuudella.

- Meille vastuullisuus on tekoja, ei pelkkää puhetta tai mainoslauseita. On kiistaton tosiasia, että pelaamisesta aiheutuu ongelmia, ja että kauppojen pelikoneilla on oma roolinsa tässä. Jokaisen kaupan toimijan on itse päätettävä kantansa pelikoneisiin ja arvioitava mahdollisuutensa luopua niistä, mutta isona yrityksenä voimme toimia esikuvana ja suunnannäyttäjänä tässä, toimitusjohtaja Nicholas Pennanen kertoo.

Lidl on ensimmäinen valtakunnallinen kauppaketju, joka päätyy poistamaan kaikki pelikoneet tiloistaan. Yhteensä Lidlin kaupoissa on ollut noin 250 pelikonetta.

- Julkinen keskustelu, saamamme palaute ja korona-aika on osoittanut, että iso osa suomalaista ei pidä pelikoneita välttämättömänä palveluna ruokakaupassa, Pennanen sanoo.

(kuva: AOP / Ismo Pekkarinen)

Pelikoneiden poisto tarkoittaa sitä, että Lidl myös menettää automaateista saatavan provision, jonka Lidl kertoo olleensa normaalisti miljoonaluokkaa vuositasolla.

Vuonna 2019 tehtiin kaksi kansalaisaloitetta rahapelikoneiden poistamiseksi kaupoista, mutta kumpikaan lakialoitteista ei onnistunut keräämään vaadittavaa 50 000:ta allekirjoitusta.

Veikkauksen rahapelien ikäraja on 18 vuotta, ja kaupoilta edellytetään ikärajan valvontaa. Kauppojen henkilökuntaa koulutetaan kysymään paperit kaikilta rahapelien pelaajilta, jotka näyttävät 30-vuotiailta tai sitä nuoremmilta. Veikkaus on edellyttänyt tunnistautumista myyntipaikkojen peliautomaateilla tammikuun 12. päivästä alkaen. Tällä on pyritty helpottamaan ikärajavalvontaa ja ennaltaehkäisemään peliongelmia.

Lue myös: Onko lapsen peliharrastus pahasta? Kirjailija-muusikko Marko Annala näkee pelaamisen hyvät puolet

Lähteet: Veikkaus, Veikkaus

Kilpailut

Uusimmat