Kuva: AOP

Suomessa ihanteelliset olosuhteet punkeille - kolme syytä

15.05.2021 11:15 - Henna Koste

Tv-meteorologi Kerttu Kotakorpi avaa uutuuskirjassaan ilmastonmuutoksen seurauksia.

Monista hyönteisistä on suoranaista hyötyä, mutta puutiaisista eli punkeista sellaista on vaikea keksiä. Televisiouutisten meteorologina tutuksi tullut Kerttu Kotakorpi kertoo tuoreessa Suomen luonto 2100 - Tutkimusretki tulevaisuuteen -kirjassaan (Bazar), että punkit tulivat jäädäkseen suomalaiseen lajistoon jo 1900-luvun loppupuolella.

Punkkien tiedetään viihtyvän etenkin rannikoilla ja vesistöjen äärellä, sillä ne eivät siedä pitkään kuivuutta tai kuumuutta. Kovat pakkaset hidasivat punkkien levittymistä vuosisadan alkupuolella, mutta pakkasten laantuessa levittäytyminen on ollut nopeaa.

"Puutiaiset ovat elinvoimaisia lämpötilan pysytellessä yli viidessä asteessa, mikä käytännössä toteutuu etelä- ja länsiosassa Suomea lähes vuoden ympäri. Parhaat olosuhteet punkeille tarjoaa leuto talvi, jota seuraa kostea kesä - ja tällaisia olosuhteita meillä riittää. Myös myöhäinen lumentulo hyödyttää puutiaisen elämää", Kotakorpi kuvailee kirjassaan. 

Ilmaston lämpenemisen lisäksi punkkien runsastumiseen on muitakin syitä, nimittäin niille veriaterioita tarjoavien hirvieläinten lisääntyminen. 

Suomen luonto 2100 on Kerttu Kotakorven esikoisteos. Meteorologina hän seuraa ilmastonmuutoksen vaikutuksia työssään päivittäin. (kuva: Bazar)

Lue myös: Ethän usko yleisiä punkkimyyttejä? Lue hyödylliset faktat

Kilpailut

Uusimmat