Kuva: Kim Riuttamäki

Ammattikoulusta valmistunut Kim Riuttamäki, 23, pääsi yliopistoon - ADHD ja soraäänet eivät estäneet

15.08.2021 19:15 - Ella Haura

Nuori yrittäjä valittiin kevään yhteishaussa opiskelemaan kauppatieteitä Tampereen yliopistoon.

Kim Riuttamäki, 23, on yksi onnekkaista, joka on valittu kevään yhteishaussa unelmiensa opiskelupaikkaan. Riuttamäen kohdalla tämä opiskelupaikka on kauppatieteiden koulutus Tampereen yliopistossa. Kun oma kiinnostuksen kohde vihdoin löytyi, hänen tiellään eivät seisseet lähipiirin epäilykset tai ADHD-keskittymishäiriö.

- Olen todella innoissani. Pääsykoemateriaalia lukiessani tuntui siltä, että opiskelen ensimmäistä kertaa jotain, mikä kiinnostaa, hän kuvailee tunnelmiaan Voice.fi:lle.

Riuttamäki poikkeaa valtaosasta yliopisto-opiskelijoita siinä, että hän on suorittanut yläasteen jälkeen ammatillisen tutkinnon. Vain viisi prosenttia kaikista yliopisto-opiskelijoista ei ole ylioppilaita, uutisoi Yle vuonna 2017.

Ammattikoulutaustaisten pientä osuutta on selitetty motivaation puutteella, vanhempien koulutustaustalla sekä puutteellisella opinto-ohjauksella. Ammattitutkinnon suorittaneet ovat ylioppilaiden tavoin kelpoisia hakemaan sekä ammattikorkeakouluun, että yliopistoon.

Riuttamäki uskoo, että nuoria ei kannusteta tarpeeksi tavoittelemaan haastavampia urapolkuja. 

- Toiset määrittävät usein tulevaisuuden puolestasi, ja opiskelijoita kehotetaan valitsemaan se turvallinen ammatti. Näin olen itse kuullut ja kokenut, hän kertoo.

Polku akateemiseen maailmaan

Riuttamäki opiskeli yläasteen jälkeen vuoden ammattikoulussa autoalaa ja työskenteli kesät rakennustyömaalla. Kiinnostus autoalaan hiipui, ja hän valmistui lopulta rakennuspuolelta. Asepalveluksen suorittamisen jälkeen hän perusti Rullis-yrityksen, joka valmistaa jäätelöannoksia rullaamistekniikalla. Kioskeja on tällä hetkellä kolme kahdessa kaupungissa, Helsingissä ja Jyväskylässä.

- Ei ollut mitään hajua siitä, tuleeko yritys olemaan kannattava. Ajattelin, että ainakin tässä oppii jotain!

Riuttamäki kokeili viime syksynä ammattikorkeakoulussa rakennusinsinöörin opintoja, mutta huomasi pian, että ala ei kiinnostanut lainkaan. Hän jätti opinnot kesken ja aloitti keväällä yrityksensä ja kavereiden innoittamana pänttäämisen kauppatieteellisen pääsykokeita varten. 

- Kävin Valmennuskeskuksen järjestämän kauppatieteellisen pääsykokeisiin valmistavan kurssin. Pakettiin sisältyi verkkoluentoja ja itseopiskelumateriaaleja. Uskon, että ilman kurssia opiskelupaikka olisi jäänyt saamatta. 

Riuttamäen motivaatiota lisäsi myös se, että hän pystyi pohtimaan useita lukemiaan asioita yrityksensä näkökulmasta. Aiheiden soveltaminen käytännössä tehosti hänen mukaansa niiden muistamista. 

Soraäänet toimivat motivaation lähteinä

Riuttamäellä diagnosoitiin jo nuorella iällä ADHD-keskittymishäiriö, johon hän ei tällä hetkellä ota lääkitystä. Valintakokeeseen valmistautuessa hän kehitti itselleen sopivia rutiineja, jotka helpottivat lukemista.

- Kun minun oli vaikea keskittyä, poistin häiriötekijät laittamalla puhelimen ilmoitukset pois päältä. Pyrin keskittymään opiskeluun aina tunnin kerrallaan, jonka jälkeen pidin pienen tauon, hän kertoo.

Riuttamäki käänsi myös vuorokausirytminsä päälaelleen: hän opiskeli öisin ja meni aamulla nukkumaan tyttöystävän lähtiessä töihin. Kun muu maailma nukkui, työrauha oli taattu.

Keskittymishäiriönsä hyvinä puolina Riuttamäki pitää ideointikykyä ja toimeliaisuutta. 

- Minulla on runsaasti ideoita ja uskon sen johtuvan ADHD:sta. Kun keskittyy välillä epäolennaisuuksiin, saattaa hoksata uudenlaisia asioita. Minun ei myöskään tarvitse miettiä kauaa, ennen kuin tartun toimeen. 

Riuttamäen lähipiiri on pitänyt häntä aina tekevänä tyyppinä, ja siksi päätös hakea yliopistoon yllätti. Hän sai osakseen paljon epäileviä kommentteja ja huolta ajan hukkaamisesta. Riuttamäelle kommentit olivat kuitenkin polttoainetta näyttää, mihin hän todella pystyy. 

- Kaikilla oli sellainen mielipide, että muilla hakijoilla on minua paremmat lähtökohdat. Kai se oli jonkinlaista käänteispsykologiaa, sillä halusin onnistua entistä kovemmin.

Omannäköisen elämän rakentaminen

Riuttamäki on uskaltanut tehdä elämänsä aikana itsenäisiä valintoja, eikä pelkää haaveilla tulevasta. Häntä kiinnostaa kauppatieteellisen pääaineista erityisesti yrityksen johtaminen, ja tulevaisuuden tavoitteena on paikka isomman firman puikoissa. Hän pitää tärkeänä, että hänen luotsaamansa yritys tekisi maailmasta jollain tapaa paremman paikan.

Riuttamäellä jakaa oman vinkkinsä nuorille, joiden tulevaisuuden suunnitelmat tuntuvat hatarilta. 

- Kannattaa keskittyä siihen, millaista elämää haluaa elää. Mieti itse, mitä polkua saavutat tavoitteesi parhaiten. Jos jokin tuntuu mahdottomalta, niin mieti, miksi se ei ole omalla kohdallasi mahdollista. Luultavasti esteitä ei oikeasti ole.

Lue myös: Moni ammattiin valmistuva pohtii, kehtaako edes juhlia - "Jos ei ole valkolakkia, ei ole mitään"

Lue myös: Hämmentääkö HLBTIQ+ ja muu sateenkaarisanasto? Seta kertoo, miksi oikeilla termeillä on väliä

Lue myös: Pariskunta lähetti häävierailleen hurjan vaatimuslistan - somessa kummastellaan

Lähde: Yle Uutiset

Kilpailut

Uusimmat