Kuva: Fotolia

Foreca: Uusi myräkkä tuo jälleen rankkasateita, vettä jopa 50 mm - loppuviikosta lämpenee

24.08.2021 17:45 - Roy Kokkonen

Elokuu on ollut erittäin sateinen, ja lisää on luvassa.

Viime viikonloppuna Helsinkiä piiskasivat kovat sateet, joiden seurauksena nähtiin tulvia ja sähkökatkoja. Elokuu on toistaiseksi ollut erittäin sateinen, eivätkä sadekelit ole suinkaan loppumassa.

Keskiviikon vastaisena yönä länteen leviää vesisadealue. Matalapaineen vaikutuksen takia yö on edellistä yötä lämpimämpi, kertoo Foreca.

– Keskiviikkona voimakas matalapaine saapuu Suomeen. Sää on sateista maan etelä- ja keskiosasta Oulun seudulle ulottuvalla alueella. Muualla maan pohjoisosassa sekä aivan itärajalla sää on poutaista. Myös tuuli voimistuu. Myrskypuuskat ovat mahdollisia Perämerellä sekä länsirannikolla, sanoo Forecan meteorologi Kristian Roine.

Tuuli on puuskissa kovaa myös sisämaassa maan etelä- ja keskiosassa.

Sademäärät ovat jälleen runsaita, jopa yli 50 millimetriä.

– Uudellemaalle vettä voi tulla keskiviikkoaamusta perjantaiaamuun paikoin yli 50 millimetriä, Hämeeseen ja Pirkanmaalle 40–50 millimetriä, Roine kertoo.

Sade on kuitenkin erityyppistä, kuin mitä viikonloppuna koettiin.

– Sade on ajoittain voimakasta, mutta kuitenkin säärintamaan liittyvää tasaisempaa sadetta. Matalapaine pysyy pitkään paikallaan, joten sadetta ehtii kertyä. Kyse on siis enemmänkin jatkuvasta ja tasaisesta sateesta kuin ukkoskuuroista, Roine toteaa.

Torstaina paikalliset vesisateet ovat mahdollisia maan etelä- ja keskiosassa, pohjoisessa on poutaista. Etenkin etelässä tuuli tuntuu vielä torstaina ja perjantaina. Vielä viikonloppunakin sateet ovat mahdollisia etelässä, muualla on poutaista. Sunnuntaina sateet vaikuttavat kulkevan etelästä maan keskiosaan asti.

Loppuviikolla sää lämpenee. Viikonloppuna lämpötilat ovat koko maassa 15-20 astetta. Paikallisesti 20 asteen raja saattaa rikkoutua lauantaina ja sunnuntaina, mikäli aurinko paistaa.

Lue myös: Syksyn näppärät kampausideat toimivat arkeen ja juhlaan - myös yllättävä trendi tekee paluun

Lähde: Foreca

Kilpailut

Uusimmat