Kuva: Shutterstock

Onko nännisensuurin aika Instagramissa pian ohi? Sovelluksen omistava Meta on saanut painavan suosituksen

28.01.2023 14:15 - Minttu Tikkanen

Instagram on jo pitkään poistanut paidattomia kuvia tiettyjä sukupuolia edustavilta henkilöiltä.

Muun muassa Instagramin ja Facebookin omistava emoyhtiö Meta on saanut jo pitkään kyseenalaista tunnettuutta esimerkiksi siitä, että sensuroi alustoiltaan valikoituja paidattomia tai vähäpukeisia kuvia. Erityisen herkkä punainen vaate Metan sensuurille ovat naisten ja muunsukupuolisten nännit. Cis-miesten nännejä tai paidattomia kuvia Meta ei sen sijaan sensuroi, mutta muiden paidattomat kuvat tulevat lähes poikkeuksetta nopeasti kokonaan poistetuiksi häiritsevänä sisältönä.

Sosiaalisen median nännisyrjinnän aikakausi saattaa kuitenkin olla kallistumassa kohti loppuaan, sillä Meta on saanut asiaan perehtyneiden akateemikoiden, poliitikoiden ja journalistien muodostamalta valvontalautakunnalta virallisen suosituksen muuttaa käytäntöään.

Suosituksessa vaaditaan muun muassa, että Meta määrittelee alastomuutta sisältäville kuville uudet selkeät ohjeet ja säännöt, jotka koskevat yhtälailla, objektiivisesti ja tasa-arvoisesti kaikkia.

Metan on pakko vastata suositukseen julkisesti jotakin kahden kuukauden kuluessa.

Tasa-arvon tiellä on vielä muitakin asioita

Metan edustajat ovat aiemmin kommentoineet haluavansa luoda tasavertaisempaa alustaa kaikille, mutta lopullinen tulos ei välttämättä näy niin suoraan, vaikka Metan valtuusto päättäisikin suostua suosituksiin. Instagramin ja Facebookin sisältöä säätelee isolta osin algoritmi, joka on heikko tunnistamaan kuvista sisällöllisiä sävyeroja. Jos algoritmi näkee kuvan nänneistä, se saattaa automaattisesti tulkita sisällön pornografiseksi, vaikka kyseessä olisi täysin neutraali julkaisu.

Sisällön tasavertaistumista voi haitata osaltaan myös toisten käyttäjien tekemät ilmiannot. Esimerkiksi muunsukupuolisten vähäpukeisia kuvia on ilmiannettu todennäköisesti transfobisin perustein, mikä ei tue julkaisujen pysymistä kaikille tasa-arvoisina. 

Lue myös: Kolumni: Rintaliivittömyys on yhä tabu - kysyin, saako työpaikalla kulkea nännit lepattaen

Lähde: The Guardian

Kilpailut

Uusimmat