Kuva: Shutterstock

Tänä yönä kannattaa valvoa - taivaalla näkyy jotain jokapäiväisestä poikkeavaa

11.08.2023 10:15 - Minttu Tikkanen

Tänä yönä perseidit näkyvät kirkkaimmin.

Jos tänä yönä sattuu valvomaan lauantain puolelle, kannattaa samalla tiirailla tähtitaivasta. Lauantaiaamuyönä on nimittäin erinomainen hetki katsella perseidejä eli tähdenlentoparvia.

Perseidejä on ollut nähtävissä jo muutaman päivän, mutta tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan mukaan selvimmin ne näkyvät juuri ensi yönä.

Perseidien löytämisessä saattaa auttaa, jos suuntaa katseensa taivaalla koillisen ja idän välille. Perseidit näkyvät sitä kirkkaammin, mitä pimeämpää on, joten otollisin hetki nähdä ne, on keskellä yötä. Pohjoisessa yöt ovat kuitenkin edelleen kauttaaltaan hyvin valoisia, minkä vuoksi perseidejä tuskin näkyy Oulua korkeammalla.

Jos perseidit jäävät välistä tänä yönä, ei mahdollisuus niiden näkemiseen ole vielä täysin poissuljettu. Vaikka aktiivisin vaihe on takana, saattaa perseidejä havaita öisellä taivaalla vielä muutamia viikkoja h-hetken jälkeenkin.

Perseidien tähdenlentoparvet ovat myöskin luonteeltaan toistuvia. Ilmiö syntyy, kun komeetoista irtoavat muruset osuvat Maan ilmakehään. Ilmakehässä muruset kuumenevat ja hohtavat, mikä taas maasta käsin näyttää valoilmiöltä eli tähdenlennolta. Perseidiparvet osuvat vuosittain yleensä melko samaan ajankohtaan.

Lue myös: Nähdäänkö elokuussa vielä lämpimiä päiviä? Forecan kuukausiennusteen sanoma on selvä

Lue myös: Suomalainen palomies soutaa parhaillaan Atlantin yli: "Säkkipimeää ja vettä tulee täysillä"

Lähde: Ursa

Kilpailut

Uusimmat