Kuva: SHUTTERSTOCK

Tiesitkö, ettei tuorekelmu kuulu muovipakkauskeräykseen? Selkeä ohje mitä jäteastiaan saa laittaa

20.08.2023 16:15 - Rebekka Silvennoinen

Monien taloyhtiöiden pihoihin on tullut muovipakkausten keräysastioita. Kaikki muovinen jäte ei sinne kuitenkaan kuulu.

Tuorekelmu tai muovinen pakasterasia lipsahtavat helposti ajatuksissa muovijätteiden joukkoon, vaikka ne eivät sinne kuulu. Asuintalojen muovikeräys on tarkoitettu vain muovipakkauksille, ei muille muovituotteille.

Muovikeräykseen kuuluu sellaiset muovipakkaukset, jotka nimensä mukaisesti ovat joskus olleet jonkun tuotteen pakkauksia. Muovinkeräykseen kuuluu siis tuotteen pakkaamiseen käytetyt rasiat, kääreet, pussit tai pullot.

Esimerkiksi kotiin ostettu tuorekelmu ei kuulu pakkauksiin eikä sen vuoksi muovipakkauskeräykseen. Jos taas ostat kaupasta tuotteen kuten vihanneksen muovikelmuun käärittynä, menee muovi muovijätteeseen.

Tarkkuutta kierrättämiseen vaaditaan esimerkiksi myös käyttökelvottomien pakastusrasioiden kohdalla. Ne kuuluvat sekajätteeseen, sillä kyseessähän ei ole pakkaus. Myös esimerkiksi hammasharja, muoviset lelut, ämpärit, jätesäkit sekä muoviset kertakäyttöaterimet joutavat sekajätteen joukkoon. Hedelmien ja vihannesten verkkopussipakkaus etiketteineen käy sekajätteeseen tai muovipakkauksiin.

Koska muovipakkaukset lajitellaan kierrätyslaitoksella laaduittain, älä laita erilaisia pakkauksia sisäkkäin. Irrota muovipakkausten kannet, kalvot ja korkit. Se helpottaa jatkolajittelua kierrätyslaitoksella.

Muovipakkauksia ei tarvitse myöskään tiskata. Nyrkkisääntönä voidaan pitää sellaista puhtautta, jonka ansioista muovipakkausroskia kestää säilyttää kotona ilman home- ja hajuhaittoja. Jos kevyt pyyhkäisy tai huuhtaisu kylmällä vedellä ei riitä, laita pakkaus sekajätteeseen.

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran 27.4.2023.

Lue myös: Tiedätkö, mihin kierrätysastiaan kuuluu Pringles-sipsien pakkaus? 7 kinkkistä kierrätettävää

Lue myös: Tiedätkö miten likaiset housut tai alusvaatteet kierrätetään? Uusi laki astui voimaan vuoden alussa

Lue myös: Onko kevätsiivous edessä? 4 vinkkiä, joiden avulla pääset eroon turhista rojuista

Lähde: HSY

Kilpailut

Uusimmat