Kuva: Shutterstock

Syyskuu oli lämpimin 180 vuoteen

04.10.2023 16:15 - Minttu Tikkanen

Koko maassa oli ennätyksellisen lämmintä.

Kulunut syyskuu oli Ilmatieteen laitoksen tiedotteen mukaan koko 180 vuoden mittaushistoriassa ennätyksellisen lämmin. Ennätykselliset lukemat mitattiin Helsingin Kaisaniemessä.

Kaisaniemessä mitattu keskilämpötila syyskuulle oli tänä vuonna 15,8, joka ylittää vuoden 1934 ennätyksen 0,9 asteella. Syyskuussa mitattiin tänä vuonna jopa miltei hellelukemia, sillä ylimmillään päivälämpötila kohosi 24,1 asteeseen.

Maan keskilämpötila oli kuitenkin ennätyksellisen korkealla aina maan eteläosista Keski-Lappiin asti. Koko Suomessa keskilämpötila oli 12,2 astetta, joka on sekin on 1900-luvulta alkaen ennätyksellisen paljon. 

Vaikka lämmintä oli, tuli niskaan myös melko paljon sateita. Paikoin Lapin pohjoisosissa oli jopa poikkeuksellisenkin sateista. Etelässä sademäärä jäi kuitenkin keskivertoon tai jopa hieman sitä pienempään. Myös ensilumi ehdittiin saada maahan syyskuun aikana Lapissa, Enontekiöllä.

Lue myös: Foreca: Syyskuu oli lämmin, mutta syksy tulee nyt rytinällä - uusi kuukausiennuste lupaa kylmää kyytiä

Kilpailut

Uusimmat