Kuva: SHUTTERSTOCK

Mikä on moottorikelkan ikäraja? Entä promilleraja? Monilla moottorikelkkailun säännöt hakusessa

17.02.2024 16:15 - Rebekka Silvennoinen

Jopa kahdeksas Liikenneturvan kyselyyn vastanneista lappilaisita ei tiennyt moottorikelkan rattijuopumuksen rajaa oikein.

Vaikka moottorikelkalla kuljetaan maantien sijasta maastossa, on se silti ajoneuvo. Tärkeimmät kelkkailua ohjaavat säännökset löytyvät tieliikennelaista, maastoliikennelaista ja maastoliikenneasetuksesta.

Liikenneturva teetti Lapin asukkaille suunnatun kyselyn, josta selvisi sääntötuntemuksessa olevan edelleen parannettavaa. 

Moottorikelkalla on mahdollista ajaa virallisilla reiteillä, epävirallisilla urilla, maastossa ja jääalueilla.

– Virallisilla moottorikelkkareiteillä kuljettajalta vaaditaan vähintään T-luokan ajokortti ja maastossa moottorikelkkailu vaatii aina maanomistajan luvan. Onneksi iso osa Lapissa asuvista ja vielä suurempi osa kelkkailevista lappilaisista tämän tietää, Liikenneturvan Rovaniemen yhteyspäällikkö Petri Niska kertoo tiedotteessa. 

Rattijuopumuksen raja

Joka kahdeksas Liikenneturvan kyselyyn vastanneista lappilaisista luulee, että rattijuopumuksen raja olisi korkeampi moottorikelkkailijalle kuin autoilijalle. Rattijuopumussäännökset koskevat myös moottorikelkkailijaa, maastossakin.

Moottorikelkalla rattijuopumuksen raja on 0,5 promillea ja törkeän rattijuopumuksen raja 1,2 promillea. Rattijuopumuksesta koituvat seuraamukset ovat samanlaiset kuin muussa liikenteessä. 

Moottorikelkkailua koskevat nopeusrajoitukset

Liikenneturvan kyselyssä reilu puolet kelkkakuskeista tiesi enimmäisnopeudet jäällä ja virallisilla reiteillä. Tunturi-Lapissa rajoitukset tiedettiin paremmin kuin muualla Lapissa. Väärin vastanneista useimmat luulivat nopeusrajoitusten olevan todellisuutta matalammat.

Moottorikelkan suurin sallittu nopeus maastossa maa-alueella on enintään 60 hm/h, poikkeustapauksessa tiellä ajettaessa enintään 40 km/h. 

Jääpeitteisellä vesialueella nopeus on enintään 80 km/h, kuitenkin reitillä 60 km/h ja jos kelkkaan on kytketty reki, jossa kuljetetaan henkilöitä, on suurin sallittu nopeus 40 km/h.

Moottorikelkan ikäraja

Kyselyn tuloksista selviää, että 51 prosenttia vastaajista luuli, että maastossa ja jäällä moottorikelkkaa saa ajaa myös alle 15-vuotiaana. Näin ei kuitenkaan ole. Maastossa moottorikelkkaa saa ajaa 15 vuotta täyttänyt henkilö. 

Poikkeuksen säännöstä muodostaa alue, joka voidaan sulkea esimerkiksi ajoharjoittelua varten. Tällä alueella myös alle 15-vuotias saa harjoitella turvallista kelkkailua. Oma pihapiiri tai esimerkiksi peltoalue eivät täytä suljetun alueen kriteerejä. Suljetuksi alueeksi katsotaan esimerkiksi aidoilla rajattu alue, jolle pääsyä voidaan rajoittaa.

Lue myös: Yhtä pysäköintisääntöä ei joko osata tai sitä rikotaan jatkuvasti tietoisesti - oletko syyllistynyt?

Lue myös: Jos pysäyttää auton hetkeksi bussipysäkille, pitääkö siihen pyrkivää bussia väistää? Asiantuntija vastaa ikuisuuskysymykseen

Lue myös: Hälyttävä luku - näin monta prosenttia kuolonkolarien kuljettajista oli päihtyneitä

Lähde: Liikenneturva

Kilpailut

Uusimmat