Kuva: Shutterstock

Kesäkuu on munarosvouksen kulta-aikaa - Birdlife kehottaa tarkkaavaisuuteen

15.06.2024 14:15 - Reija Saarinen

Birdlife Suomi muistuttaa, että luonnonvaraisten lintujen munien kerääminen on kielletty.

Birdlife Suomi kehottaa metsässä liikkuvia tarkkaavaisuuteen munavarkauksien vuoksi. Tiedotteen mukaan kesäkuu on munarosvouksen kulta-aikaa, vaikka viime vuosina keräilyyn liittyviä rikoksia ei olekaan paljastunut. Bidlifen mukaan pohjoisten lajien munat kiinnostavat etenkin keskieurooppalaisia munien keräilijöitä. 

Vaikka viranomaiset, kuten Metsähallitus tekevät asian suhteen valvontaa, toivoo Birdlife myös kansalaisia kiinnittämään huomiota epäilyttävään toimintaan. Mikäli metsässä liikkuessaan havaitsee munien keräilyä, pesien häirintää tai lintujen luvattomaan tappamiseen liittyvää toimintaa, on syytä soittaa yleiseen hätänumeroon 112. 

- Valtaosa luonnossa liikkujista on tarkkailemassa ja nauttimassa luonnosta, siis hyvällä asialla. Valppaus on hyväksi, mutta liian epäluuloinen kaikkia kohtaan ei ole syytä olla, muistuttaa BirdLifen suojelu- ja tutkimusjohtaja Teemu Lehtiniemi sanoo tiedotteessa.

Viime vuonna Norjassa paljastui laaja keräilijöiden verkosto. Sen hallusta löytyi yli 50 000 linnunmunaa. Suomessa sen sijaan sattui kymmenen vuotta sitten tapaus, jossa suomalaisen keräilijän hallusta löytyi yli 8000 laittoman munan kokoelma. Kyseessä on osittain ammattimainen rikollisuus. Munilla ja linnuilla käytävässä kaupassa liikkuu Birdlifen mukaan suuret rahasummat.

Lue myös: Tunnistatko pikkulinnut? Tee testi ja selvitä, oletko todellinen lintutietäjä

 Lähde: Birdlife

Kilpailut

Uusimmat