Kuva: Fotolia

Mitä ammattijärjestäjä tekee ja kuka sellaista tarvitsee?

11.09.2016 11:15 - Rea Tallgren

Jos tavaranmäärästä tuntuu olevan haittaa omalle elämänlaadulle, eikä itse tiedä, mistä aloittaisi niistä eroonhankkiutumisen, voi olla aika harkita ammattilaisen palveluksia.

Ammattijärjestäjiä alkoi työskennellä Yhdysvalloissa 30 vuotta sitten ja sittemmin toimenkuva on rantautunut myös Suomeen. Suomessa ammattijärjestäjiä on tällä hetkellä noin sata. Ammattijärjestäjä voi auttaa tavaroiden-, tiedon- ja ajanhallinnassa. 

Ammattijärjestäjä Helena Örmark tietää, että usein ihmisillä syntyy tavaroihin tunneside, joten luopuminen voi olla vaikeaa, vaikka tilaa kaikille tavaroille ei enää millään kotoa löytyisikään. 

- Yleensä aloitammekin vaikkapa ruokakomerosta ja poistamme sieltä turhat ja vanhaksi menneet asiat. Niihin harvoin on syntynyt kiintymyssuhdetta, Örmark kertoo.

Kierrätykseen menevät tavarat pyritään "kuorimaan" pois ensimmäisenä. Useissa kodeissa esimerkiksi papereita on valtavasti.  Ammattijärjestäjän yksi suurimmista tavoitteista onkin opettaa asiakas luopumaan.

Lisäksi tavarat on tavoitteena saada lopulta loogisiin kokonaisuuksiin ja kehittää rutiineja, joiden ympärillä järjestys toimii. 

Kenelle palvelu sopii?

Asiakkaiden joukossa on niin kiireisiä uraihmisiä kuin asunnonvaihtajia, lapsiperheitä ja eläkeläisiäkin. 

- Jos ihminen kokee, että tavaroista on jotain haittaa elämälle, jos ne ärsyttävät ja ahdistavat, silloin kannattaa harkita ammattijärjestäjää. 

Örmarkin mukaan ammattijärjestäjän palkkaamiseen liittyy usein häpeää, mutta jo muutaman ensimmäisen kerran jälkeen ihminen saattaa vapautua ja alkaa itsekin hankkiutua eroon joko turhasta tavarasta tai sitten aikaasyövistä, turhista menoista. 

Örmark muistaa välittömästi parhaan palautteen, jonka on saanut uransa aikana. 

- Asiakas sanoi, että olen pelastanut heidän elämänsä, Örmark hymyilee. 

Suomen ammattijärjestäjät ry:n sivuille pääset tästä

Lue myös: Miten kodista saa mahdollisimman toimivan? Sisustussuunnittelija Helena Karihtala neuvoo

Kilpailut

Uusimmat