Kuva: Fotolia

Monet valitsevat ennemmin pulloviinin tonkan sijaan - laatikkoviinissä on kuitenkin merkittävä etu

22.08.2017 14:15 - Katariina Auvinen

Pulloviini happanee yleensä noin viikko avauksen jälkeen.

Suurin osa viinin ystävistä valitsee vielä pullon laatikkoviinin sijaan, koska pulloviiniä pidetään ylipäätään laadukkaampana tai parempana. Nykyisin laatikkoviinitkin alkavat nostaa hiukan päätään, koska niissä on yksi merkittävä etu pulloon nähden.

Laatikkoviini säilyy pidempään kuin pulloviini. Siinä missä pulloviini happanee noin viikossa avauksesta, niin laatikkoviini voi säilyä hyvänä jopa kuusi viikkoa. Iso ero johtuu siitä, että laatikkoviinit pakataan vakuumipakattuun muoviin, joka pitää ne myös eristyksissä viinin vihollisista, ilmasta ja valosta. 

Avatun pulloviinin ongelmaksi muodostuu yleensä ilmaantuminen. Korkkia on vaikea saada niin hyvin kiinni, että ilmaa ei pääsisi pulloon. Ilmaa pääsee myös kaadon aikana viinin sisään. Ilma aiheuttaa viinin happamoitumisen ja näin ollen viinistä tulee helposti kitkerää ja jopa etikkaista. 

Lasipulloissa olevissa viineissä aina ole parasta ennen -päivämäärää, mutta laatikkoviineissä on. Tämä on laitettu sen vuoksi, että muovi sekä pahvi päästävät lävitseen ja viinin sekaan mikroskooppisen verran ilmaa. Yleensä sitä ei huomaa, mutta jos viiniä säilytetään yli vuoden, alkaa laatu vähitellen heikentyä. 

Lue myös: Viini kylmäksi hetkessä ilman laimentavia jääpaloja - katso miten onnistut

Lähde: Huffington Post 

Kilpailut

Uusimmat