Kuva: Shutterstock

Helppo kahden suklaan kakku ei vaadi paistamista tai liivatteita - kokeile ja rakastu!

27.04.2019 08:15 - Karoliina Kotala

Suklaanystävän kannattaa ehdottomasti ottaa testiin supermaukas kakku, joka syntyy yllättävän vaivattomasti.

Kahden suklaan kakku kuulostaa työläältä jälkiruoalta, mutta todellisuudessa leipomus on erittäin helppo. Vaivaton kakku ei vaadi paistamista tai liivatteita, vaan vaatii valmistumisensa jälkeen ainoastaan muutaman tunnin jääkaapissa. Kyseessä onkin todellinen suklaaunelma, joka koostuu makeasta valkoisesta suklaasta sekä tummemmasta suklaasta ja vie taatusti makeanhimon mennessään.

Kahden suklaan kakku

200 g suklaakeksejä

50 g voita

5 dl kermaa

200 g maustamatonta tuorejuustoa

200 g tummaa suklaata

200 g valkoista suklaata

1. Valmista ensin pohja murskaamalla keksit hienoksi muruksi. Lisää joukkoon sulatettu voi ja sekoita tasaiseksi.

2. Leikkaa irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja kaada keksivoimurska pohjalle. Painele tasaiseksi ja laita odottamaan jääkaappiin.

3. Vatkaa kerma vaahdoksi ja jaa vaahto puoliksi kahteen eri astiaan.

4. Jaa tuorejuusto puoliksi ja laita 100 grammaa toiseen kermavaahtokulhoon ja loput 100 grammaa toiseen kermavaahtokulhoon.

5. Sulata tumma suklaa kattilassa miedolla lämmöllä ja kaada sulanut suklaa toiseen kermavaahtotuorejuustokulhoon. Sekoita huolellisesti, mutta älä vatkaa.

6. Sulata sitten valkoinen suklaa ja kaada sulanut suklaa toiseen kermavaahtotuorejuustokulhoon, jossa ei ole vielä suklaata joukossa. Sekoita huolellisesti, mutta älä vatkaa.

7. Ota jääkaapista irtopohjavuoka ja kaada sen pohjalle valkosuklaatäyte kulhosta.

8. Kaada sitten valkosuklaapohjan päälle toisesta kulhosta tummasuklaatäyte. Älä sekoita, vaan anna niiden olla eri kerroksina.

9. Pingota vuoan päälle vaikkapa muovikelmua ja laita takaisin jääkaappiin. Anna jähmettyä ainakin muutama tunti.

10. Irrota vuoka, koristele kakku ja tarjoile!

Lue myös: Vähähiilihydraattinen juustokakku kerää kehuja - kokeile ja ihastu!

Kilpailut

Uusimmat