Kuva: Shutterstock

MTV: Suomalaiset maailman parhaita kierrättämään kartonkia - parannettavaa näissä asioissa

13.06.2019 21:45 - Senni Loikala

Huomenta Suomi -aamutv-ohjelmassa kerrottiin tuoreesta kierrätystutkimuksesta.

Kemiran tuotelinjojen ja liiketoiminnan kehityksen johtaja Antti Matula vieraili torstaina MTV:n Huomenta Suomessa kertomassa tuoreesta kierrätystottumuksia kartoittaneesta tutkimuksesta, johon osallistui yli 4000 henkeä Suomessa, Saksassa, Yhdysvalloissa ja Kiinassa.

Tutkimuksesta selvisi, että suomalaiset hallitsevat muita paremmin ainakin yhden kierrätystottumuksen.

- Suomalaiset ovat ylivoimaisesti ahkerin kartongin kierrättäjä maailmassa, yli 90 prosenttia kierrättää kartonkia, Matula totesi haastattelussa.

Sen sijaan erityisesti kahdessa kierrätystottumuksessa suomalaisilla on tutkimuksen mukaan parannettavaa. 

- Biojätteiden ja muovien kierrätys on meille vähän vieraampaa, jos vertaa vaikka saksalaiseen kierrätyskulttuuriin. Niissä meillä on vielä kiinni otettavaa, mutta Yhdysvallat ja Kiina tulevat tästä nelikosta peränpitäjinä tässä asiassa.

Haastattelusta kävi ilmi, että kaksi viidestä suomalaisesta kierrättää muovia. Antti Matula pohti mahdollisia syitä, miksi asia on näin.

- Jos mennään vaikka Saksaan, niin valtio ja kunnat varmistavat, että muovi kierrätetään, se on eri tavalla varmistettu siellä. Suomessa kulttuuri ei vielä ole sillä tasolla.

Lue myös: Ethän huuhtele piilolinssejä vessanpöntöstä? Saatat itsesi ja muut vaaraan

Lue myös: Esineet, joita ei kannata heittää roskiin - katso, kuinka voit hyödyntää ne yllättävillä tavoilla

Kilpailut

Uusimmat