Kuva: Shutterstock

Neljä helppoa tapaa ottaa kasvisruokavalio haltuun mausta tinkimättä - kokeile jo tänään!

06.06.2020 12:15 - Henna Koste

Jotta ruuanlaitto on helppoa ja hauskaa, kaappiin kannattaa aina varata muutama varma ainesosa.

Kasvispainotteinen ja vegaaninen ruokavalio ovat  jatkuvasti nostaneet päätään. Moni on ravistellut ruokavaliotottumuksiaan muun muassa ympäristön ja terveyden vuoksi, mutta toki myös kasvisruuan maku innoittaa monet kokeilemaan jotain muuta kuin ainaisia liharuokia. 

Julia Tovesson kertoo tuoreessa Arkivegeä!-kirjassaan (Atena), kuinka kasvisruokavalio otetaan haltuun. Poimimme muutaman tärpin: 

1. "Käytä mahdollinen liha ensisijaisesti maustamaan ruokaa, sen sijaan, että se ollisi aterioidesi pääosassa". Tovesson muistuttaa, että kertaheitolla ei tarvitse ryhtyä kasvissyöjäksi, mutta rutiininomainen lihansyönti kannattaa jättää. 

2. Tovesson kannustaa hankkimaan hyvän perusruokavaraston, jolloin ruuanlaitto on helpompaa. Hän vinkkaa, että siihen voivat kuulua esimerkiksi palkokasvit, kuivat hiilihydraatit (pasta, riisi, kuskus tai vaikkapa bulgur) ja pähkinät ja siemet. 

3. Opettele kasvisruokien korvauslista, jotta saat ruokiin kaipaamiasi makuja. Muun muassa broilerin tilalle kannattaa kokeilla paistettua tai paneerattua kiinteää maustamatonta tofua, munakoisoa ja halloumia. 

4. Osta sesongin mukaisia aineksia, sillä niissä on eniten makua. 

(kuva: Atena)

Lue myös: Älä heitä roskiin! 3 hedelmää, joiden kuoret voit hyödyntää kauneuden- ja kodinhoitoon

Kilpailut

Uusimmat