Kuva: Shutterstock

Tiedätkö, milloin kynttilä tulisi sammuttaa heti? Merkit, jotka paljastavat epätäydellisen palamisen

05.12.2020 16:15 - Emmi Moilanen

Kynttilän palamista tulee muistaa tarkkailla, sillä esimerkiksi savuttava kynttilä aiheuttaa enemmän hiukkaspäästöjä kodin huoneilmaan.

Kynttilät kuuluvat perinteisesti monelle joulun odotukseen, ja niiden polttaminen on tapa luoda kodikasta tunnelmaa loppuvuoden pimeiden iltojen keskelle. Hengitysliiton sisäilma-asiantuntija Kirsi Säkkinen muistuttaa, että kynttilöitä tulisi kuitenkin polttaa kodin sisätiloissa harkiten.

Kynttilän polttaminen tuottaa sisäilmaan pienhiukkasia, nokea, orgaanisia haihtuvia kaasuja ja PAH-yhdisteitä, eli polysyklisiä aromaattisia hiilivetyjä. Säkkinen kertoo Voice.fi:n haastattelussa, että runsas kynttilöiden polttaminen altistaa hengitysteiden erilaisille ärsytysoireille sekä nuhalle.

- Kynttilöiden poltto lisää myös riskiä sairastua vakavampiin infektioihin, kuten bakteeriperäisiin tulehduksiin. Erityisesti keuhkoahtaumatautia, astmaa, sydän- ja verenkiertotauteja sairastaville sekä infektiokierteessä oleville pikkulapsille jatkuva kynttilöiden polttaminen voi aiheuttaa oireita ja terveyshaittaa.

Kun kynttilöitä polttaa sisätiloissa, tulisi varmistaa, että kodin perusilmanvaihto toimii hyvin. Ilmanvaihdon tarkoituksena on poistaa sisäilmasta epäpuhtauksia ja kosteutta, ja tuoda raitista ulkoilmaa tilalle.

- Kun ilmanvaihto toimii huonosti, kynttilän polton tuottamat päästöt poistuvat sisäilmasta hitaasti ja niiden pitoisuustasot nousevat sisäilmassa korkeiksi, Säkkinen aloittaa.

- Ongelma korostuu erityisesti pienissä asunnoissa, joista puuttuu tehokas koneellinen tulo- ja poistoilmanvaihto. Hyvä ilmanvaihto siis poistaa kynttilän polton tuottamat epäpuhtaudet tehokkaammin ja nopeammin.

Ikkunatuuletus on ilmanvaihdon hetkellinen tehostuskeino, jolla voidaan vähentää sisäilman epäpuhtauksia.

- Toki kannattaa muistaa, että silloin myös ulkoilman epäpuhtaudet, kuten liikenteen päästöt kulkeutuvat tehokkaasti sisään, Säkkinen toteaa.

Jos kynttilöitä on tottunut polttamaan kotona runsaasti, Säkkinen kehottaa miettimään, voisiko tunnelmaa luoda pienemmällä määrällä kynttilöitä tai muilla keinoilla.

- Mitä vähemmän aikaa ja pienempää määrää kynttilöitä polttaa kerrallaan, sitä vähemmän epäpuhtauksia syntyy. Kannattaa varmasti myös miettiä, kuinka usein kynttilöitä sisätiloissa polttaa. Vaihtoehtoisesti perinteiset kynttilät voi myös korvata led-kynttilöillä tai polttaa kynttilöitä esimerkiksi ulkona kynttilälyhdyssä, Säkkinen vinkkaa.

Valitse poltettavat kynttilät oikein

Ilmanvaihdon ja palamisolosuhteiden lisäksi kynttilöistä tuleviin päästöihin vaikuttavat sekä kynttilän materiaali, että sen sydänlangan ominaisuudet. Kodin ilmanlaadun kannalta onkin hyvä kiinnittää huomiota siihen, millaisia kynttilöitä polttaa.

- Perinteisistä kynttilöistä on saatavilla ympäristömerkillä varustettuja kynttilöitä. Esimerkiksi joutsenmerkityillä kynttilöillä on tiukat vaatimukset nokipäästöjen, sekä ympäristölle ja terveydelle haitallisten kemikaalien osalta. Ne eivät saa sisältää esimerkiksi hajusteita, Säkkinen kertoo.

Kynttilöihin lisätyt tuoksut voivatkin aiheuttaa ärsytysoireita. Eri tutkimusten mukaan noin 10−40 prosenttia aikuisväestöstä herkistyy tuoksuille. Vaikka itse ei reagoisikaan kynttilän tuoksuun, on hyvä ottaa huomioon muut samassa tilassa oleilevat.

- Tuoksukynttilät eivät välttämättä aiheuta itselle oireita, mutta mahdollisesti muille tilojen käyttäjille. Hengitysliitto ei suosittele ylimääräistä hajusteiden käyttöä, sillä noin joka viidennellä suomalaisella on hengityssairaus.

Kiinnitä huomiota myös siihen, millä tavalla kynttilä palaa

Palavaa kynttilää ei koskaan tulisi jättää huoneeseen valvomatta, mutta myös palamisen laatuun tulisi muistaa kiinnittää riittävästi huomiota. Säkkinen antaa esimerkin, jolloin kynttilä tulisi sammuttaa heti.

- Jos kynttilä käryttää ja savuttaa kovasti tai liekki lepattaa paljon, ovat ne merkkejä kynttilän epätäydellisestä palamisesta, hän kertoo ja lisää, että epätäydellinen palaminen aiheuttaa enemmän hiukkaspäästöjä kodin huoneilmaan.

Myös kynttilän sijainti sekä sydänlangan pituus tuovat omat vaikutuksensa hiukkaspäästöihin.

- Kynttilän sydän ei saisi myöskään olla liian pitkä, eikä kynttilän liekkiin olisi hyvä kohdistua suoraa ilmavirtausta, Säkkinen tiivistää.

Lue myös: Tiesitkö, mistä joulukalenteri on peräisin? Ensimmäinen oli tylsä, väritön ja kaukana hitistä

Lue myös: Mikä joululaulu olet? Hauska testi paljastaa, millainen joulupersoona olet

Lue myös: Mistä tietää, johtuuko aivastelu allergiasta vai flunssasta? Asiantuntija kertoo Helsingin Sanomissa

Voice.fi, Radio Nova ja Iskelmä ovat osa Bauer Mediaa.

Kilpailut

Uusimmat