Kuva: AOP

Some sekosi, kun näki Maria Veitolan poseeraamassa kotonaan jättikasvinsa vierellä - kuvateksti löi kuitenkin ällikällä

24.05.2021 13:45 - Henna Koste

Maria Veitola todisti olevansa innokas viherpeukalo.

Vaikka moni haluaa nauttia kodissaan huonekasvien tuomasta vehreydestä, kasvien elossa pitäminen aiheuttaa usealle haasteita. Kerroimme aiemmin australialaisnaisen kikasta, jossa hän hyödynsi tamponia hoitaessaan huonekasvejaan. 

Viihteen monitoiminainen Maria Veitola saattoi saada someseuraajansa kateudesta vihreiksi, kun hän julkaisi sunnuntaina kuvan näyttävästä jättipeikonlehdestään Instagramissa. Veitola kertoo, että häneltä on pyydetty kuvaa kyseisestä kasvista. Hän kertoo, että hän osti peikonlehtensä muutama vuosi sitten Facebookin kirppisryhmästä. 

"Kun muutettiin uuteen kotiin, pätkin kasvin rohkeasti ja juurrutin pätkät vedessä. Hankin jättimäisen saviruukun ja vaihdoin peikkoselle mullattoman kasvialustan. Mullan tilalla on nyt sekoitus kookoskuitua, kaarnaa ja perliittiä. Ruukun pohjalla tärkeänä salaojitus ruukkusorasta. Peikko saa paljon luonnonvaloa ja talvella häntä pitää tolkuissaan kasvilamppu. Kastelen kuunkierron mukaisina ”vesipäivinä” 8-9 päivän välein ja annan peikolle kasteluveden mukana nestemäistä peruslannoitetta, merileväuutetta ja laihaa kahvia tai teetä. Jälkimmäiset happamoittavat kasvualustaa, peikko diggaa", Veitola listaa Instagramissa. 

Veitola kertoo huomanneensa, että vanhoista kasveista otetut pistokkaat ovat menestyneet paremmin ja pysyvät terveempänä kuin "tehotuotetut kaupan taimet". 

Veitolan jakamat kuvat ja hoitovinkit ovat herättäneet paljon keskustelua. Vaikuttaa siltä, että moni on suosikkitoimittajan esimerkin myötä innostunut uudelleen kasvien hoitamisesta. 

Lue myös: Kastele oikeaan aikaan, älä pidä tuulettimen lähellä - katso miten pidät kasvit elossa helteellä

Lue myös: Huonekasvien hoitamisen vaativuus yllätti - "kasvivanhemmuus" stressaa millenniaaleja

Kilpailut

Uusimmat