Kuva: Shutterstock

"Useimmat hukkumiset tapahtuvat tutussa rannassa" - asiantuntija muistuttaa vaaranpaikoista

21.06.2021 20:15 - Senja Rapila

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton asiantuntija Niko Nieminen kertoo, että liika turvallisuudentunne tutussa ympäristössä voi altistaa vaaratilanteita.

Kesähelteillä mökillä nautitaan usein ulkoilmasta, laitetaan ruokaa, lämmitetään saunaa ja tehdään pihahommia. Usein koko perhe on ulkona touhuilemassa ja lapset saattavat olla lämpiminä päivinä vesirannassa leikkimässä aikuisten tehdessä askareitaan. On kuitenkin syytä muistaa, ettei edes tutussa mökkirannassa pitäisi jättää lapsia valvomatta. Jo se, että aikuinen harhautuu selaamaan puhelinta minuuteiksi eikä havainnoi rannassa leikkivää lasta, voi altistaa vaaratilanteille.

- Erityisesti rannalla pulikoivia ja leikkiviä lapsia tulee valvoa herkeämättä ja riittävän lähellä – mielellään käsivarren mitan päässä. Hukkuminen tapahtuu yleensä hiljaa ja nopeasti. Jos katse on esimerkiksi puhelimessa tai kirjassa, kohtaloksi koituva tilanne saattaa jäädä huomaamatta. Mökillä on myös hyvä sopia aikuisille lasten valvontavuorot, jolloin on selvää, kuka kulloinkin lasten pulikointia valvoo, eivätkä lapset pääse rantaan keskenään, kertoo Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton asiantuntija Niko Nieminen Voice.fi:lle.

Sen lisäksi, että on hyvä muistaa lasten turvallisuus mökkirannassa, myös aikuisten tulisi muistaa veden vaarat. Tuttu mökkiranta voi koitua kohtaloksi iästä riippumatta.

- Useimmat hukkumistapaukset tapahtuvat tutussa rannassa. Liika turvallisuudentunne on vaarallista. Vaaratilanne voi sattua kenelle tahansa, myös uimataitoisille, hän kertoo.

- Uimareiden on hyvä muistaa, että uidaan rannan suuntaisesti, jotta jalat yltävät tarvittaessa pohjaan. Uimaan tulee aina ottaa kaveri mukaan, jotta tarvittaessa on joku paikalla auttamassa yllättävän tilanteen sattuessa. Kylmä vesi kangistaa pidemmillä matkoilla, joten turhia riskejä kannattaa välttää.

Keskittymisen herpaantuminen voi aiheuttaa tapaturmia myös omassa mökkirannassa. (kuva: Shutterstock)

Alkoholi aiheuttaa vaaratilanteita vesillä

Myös suomalaisten juhlajuoma alkoholi nostaa usein hukkumistilastoja juhannuksen tienoilla. Nieminen muistuttaa, ettei alkoholia ja vesistöä tulisi yhdistää.

- Alkoholi ei kuulu vesille – päihtyneenä ei tule mennä uimaan tai veneilemään. Alkoholi rohkaisee ja poistaa estoja sekä samalla heikentää kehon hallintaa lamauttaessaan keskushermoston toimintaa. Humalassa alttius tapaturmille kasvaa. Hätätilanteessa toimiminen voi olla haastavaa selvin päin, humalassa se on jopa mahdotonta.

Suurin osa vesiliikenteeseen liittyvistä hukkumiskuolemista tapahtuu Niemisen mukaan usein lähellä rantaa ja tutuilla vesillä, jossa ollaan liikkeellä pienellä moottori- tai soutuveneellä.

- Iso osa näistä hukkumisista olisi vältettävissä, mikäli ihmiset käyttäisivät asianmukaisia pelastusliivejä, huomioisivat sääolosuhteet ja tiedostaisivat muutenkin veteen liittyvät riskit.

- Vesiturvallisuus on pitkälti asennekysymys. Lähdetkö mökkirannasta uimaan humalassa, jätätkö pelastusliivit pukematta venereissulla tai päivitätkö samalla someasi, kun lapsesi leikkii rantavedessä? Asenne on valinta ja se vaikuttaa käyttäytymiseesi. Onkin hyvä muistaa, että voit muuttaa omaa suhtautumistapaasi asioihin.

Voice.fi, Radio Nova ja Iskelmä ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Lähdössä mökille? Asiat, jotka kannattaa hoitaa kotona kuntoon ennen lähtöä

Lue myös: Monen suomalaisen mökillä kyhjöttää laiton kapistus - kuulutko myös tähän joukkoon?

Lue myös: Ladattava akkusuihku helpottaa mökillä peseytymistä ja säästää vettä - katso parhaat ostotärpit

Kilpailut

Uusimmat