Hukkuva ei välttämättä saa edes huudetuksi apua.
Suomessa 15-64-vuotiaista noin 68% on uimataitoisia.
Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton asiantuntija neuvoo, että tuntemattomissa vesissä uimiseen tulisi suhtautua varauksella.
Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton asiantuntija Niko Nieminen muistuttaa, että lasten kanssa uimarannalla aikaa viettäessä tulee noudattaa erityistä varovaisuutta.
Hukkumiseen ei välttämättä osaa kiinnittää huomiota esimerkiksi yleisellä uimarannalla, jossa on kymmeniä tai satoja ihmisiä samaan aikaan vedessä. Myös lapsen pulikointi ja veden loiskuttelu voi näyttää viattomalta. Aina se ei sitä ole.
Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton asiantuntija Niko Nieminen kertoo, että liika turvallisuudentunne tutussa ympäristössä voi altistaa vaaratilanteita.
Kyytablettia ei kannata joka tilanteessa antaa.
Lokakuussa Pimiältä operoitiin muun muassa olkapää.
Huolestuneen äidin herättävä kirjoitus summaa, että mitä tahansa voi tapahtua, vaikka uimarannalla tai -altaalla olisi uimavalvoja.
Julkaistu video ei sovi herkimmille, vaikka siinä onkin onnellinen loppu.
Altaassa ja avovedessä uiminen eroavat toisistaan hurjasti.
Suomessa uinti kuuluu opetussuunnitelmaan, mutta silti kaikissa kouluissa sitä ei järjestetä.
Pelastusliivejäkin on olemassa monenlaisia. Siksi ne kannattaa valita juuri omiin tarkoituksiin sopiviksi.
Kyytablettia ei kannata joka tilanteessa antaa.
Pelastusliivejäkin on olemassa monenlaisia. Siksi ne kannattaa valita juuri omiin tarkoituksiin sopiviksi.
Altaassa ja avovedessä uiminen eroavat toisistaan hurjasti.