Kuva: Shutterstock

Älä jätä silmälaseja aurinkoon - Tukes varoittaa tulipaloriskistä

15.06.2024 10:15 - Reija Saarinen

Auringonvaloon jätetty esine saattaa muodostaa polttopisteen ja sytyttää paloherkkää materiaalia tuleen.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes kertoo tuoreessa tiedotteessa tapauksista, joissa aurinkoon jätetty esine on aiheuttanut polttopisteen ja sytyttänyt lähellä olevaa paloherkkää materiaalia tuleen. 

Polttopisteen voivat aiheuttaa muun muassa vedellä täytetty kastelupallo tai juomakannu, peili tai esimerkiksi silmälasit. Herkästi syttyviä ovat näiden tuotteiden lähellä olevat esineet kuten kuivat istutukset, tekstiilit tai pahvit ja paperit. 

– Polttopisteen voi muodostaa esimerkiksi kupera valoa heijastava esine, josta heijastuvat auringonsäteet keskittyvät pienelle alueelle esineen lähelle. Normaalit kodinesineet aiheuttavat vaarallisen polttopisteen yleensä vain esineen välittömään läheisyyteen, sanoo Tukesin ylitarkastaja Jere Heikkinen tiedotteessa.

Polttopiste saattaa aiheuttaa esimerkiksi pihapöytään jälkiä, jotka muistuttavat savukkeen polttamia jälkiä. Tukesin mukaan tästä syystä niitä ei aina osata tulkita polttopisteen aiheuttamiksi.

– Erityisen korkean riskin tuotteita ovat kasteluvahteina käytettävät kastelupallot, koska niiden on tarkoitus huolehtia kasvien vedensaannista asukkaan poissa ollessa. Tällaisessa tilanteessa paikalla ei välttämättä ole ketään havaitsemassa alkavaa tulipaloa, Heikkinen varoittaa.  

Tukes suositteleekin varovaisuutta sekä kehottaa pitämään huolta siitä, etteivät herkät lasi- tai muoviesineet jää suoraan auringonvaloon. On hyvä myös muistaa se, ettei esimerkiksi ikkunalaudalle jätä silmälaseja tai pyöreitä koriste-esineitä.

Mikäli ulkona käyttää kasteluvahteja, kannattaa valita muotoilultaan ja väriltään tuotteita, jotka eivät muodosta polttopistettä. 

Lue myös: Älä jätä vesipulloa kuumaan autoon - varoittava esimerkki kertoo miksi

Lähde: Tukes

Kilpailut

Uusimmat