Miltä New York näyttää tulevaisuudessa? Katso upeat kuvat

05.11.2013 11:00 - Rea Tallgren

New Yorkiin on lähivuosille luvassa isojakin muutoksia, kun miljoonien eurojen arvoiset muutosprojektit saatetaan alulle ja loppuun.

New York on Yhdysvaltain runsasväkisin ja toiseksi tiheimmin asuttu kaupunki ja siellä onkin vuonna 2013 arviolta jo 8 337 000 asukasta. New York on jo nyt yksi maailman suosituimmista matkustuskohteista mutta kaupunki ei suinkaan aio pysähtyä, vaan kehittää itseään jatkossakin. 

Esimerkiksi näyttäviä pilvenpiirtäjiä on kaupunkiin luvassa lisää ja Staten Islandille valmistuu vuonna 2016 maailman isoin maailmanpyörä, joka on korkeudeltaan lähemmäs 200-metrinen.  Lisäksi esimerkiksi Manhattanin ja Brooklynin väliin suunnitellaan rakennettavaksi valtavaa uima-allasta, joka olisi avoin yleisölle.

Katso hätkähdyttävät ennen ja jälkeen -kuvat siitä, miltä New York tulee tulevaisuudessa näyttämään tästä!

Lähde. Huffington Post

Kilpailut

Uusimmat