Helppo ja edullinen tapa liikkua: Näin käytät taksia Barcelonassa

01.01.2014 10:15 - Katariina Näreaho

OK-Matkojen opas neuvoo, mitä kaikkea matkalaisen on muistettava Barcelonassa taksilla matkustettaessa.

Barcelonassa taksilla matkustaminen on suunnattoman helppoa ja edullista, mutta muutama tärkeä asia on syytä painaa mieleen ennen kuin pirssillä lähtee kruisailemaan.

- Kaikissa takseissa on taksimittari, eli hinnoista ei tarvitse keskustella. Taksi on erittäin edullinen Barcelonassa. Keskustan alueella viidellä eurolla matkustaa useita kilometrejä. Jos tarvitsee taksin lentokentälle, maksaa se hieman enemmän, sillä silloin veloitetaan myös matkalaukuista, OK-Matkojen paikallisopas Katja Näsänen kertoo.

Erityisesti yksi asia on hyvä ottaa huomioon taksilla matkustettaessa: käteistä rahaa on oltava mukana.

- Läheskään kaikista takseista ei löydy kortinlukulaitetta. Siksi on hyvä pitää mukana käteistä ja mielellään pienempää rahaa, ei sadan euron seteliä.

Barcelonassa asuva Näsänen kertoo itsekin käyttävänsä taksia paljon sen helppouden takia. Autoa ei tarvitse erikseen tilata, sillä niitä vilisee katukuvassa runsaasti. Takseja on Barcelonassa yli 11 000, joten kuljettajat tarjoavat mielellään palvelujaan.

- Menee vain kadulle seisomaan, ja kun näkee vapaan taksin lähestyvän, laittaa käden pystyyn ja niin taksi poimii kyytiin. Vapaan taksin tunnistaa katolla palavasta vihreästä lampusta.

Haluatko sinä lähteä Iskelmän OK-matkalle Barcelonaan? Lisätiedot ja matkaohjelman löydät täältä.

LUE MYÖS: Parhaat tavat liikkua Barcelonassa

Kilpailut

Uusimmat