Matkamessut käynnistyvät - seuraa suoraa lähetystä

21.01.2016 09:32 - Sanna Wänskä

Iskelmä on mukana tänään käynnistyvillä Matkamessuilla. 

Iskelmä on jälleen mukana torstaina 21. tammikuuta 2016 käynnistyvillä Matkamessuilla. Helsingin Messukeskuksen Cafe Balcony (Halli 6) muuttuu Iskelmä-kahvilaksi, josta tehdään suoraa, valtakunnallista lähetystä koko messuviikonlopun. 

Kahvilassa vierailee viikonlopun aikana yli 50 vierasta. Haastatteluun saapuvat Anssi Kela, Jesse Kaikuranta, Mira Luoti, Eini, Minna Kauppi, Saimi Hoyer ja Helena Ahti-Hallberg jne. Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakkaa ja ulkoasiain- ja eurooppaministeri Timo Soinia kuullaan perjantain lähetyksessä. Vieraiden kanssa pohditaan muun muassa täydellisen lomapäivän reseptiä. 

Iskelmä on tehnyt lähetyksiä Matkamessuilta jo vuodesta 2004 lähtien. Iskelmän juontajat Satu Kotonen, Hannu Aholaita, Maria Salovaara ja Emilia Howells odottavat viikonloppua innolla.

”Mahtavaa päästä jälleen lomahurmokseen, sillä sellainen tunnelma messukeskuksessa on, kun messukansa suunnittelee tulevia reissujaan. Kaikki ovat yhteisen iloisen asian äärellä,” Iskelmän iltapäivää juontava Kotonen sanoo. 

Torstaina 21.1. 

Klo 14.30 Mikko Peltsi Peltola
Klo 15.00 Heli Thorén
Klo 15.30 Päivikki Palosaari
Klo 16.00 Antti Paavilainen

Perjantai 22.1.
Klo 10.30 ministeri Timo Soini
Klo 12.00 Saimi Hoyer
Klo 12.30 Ilpo Kaikkonen
Klo 13.00 Kari Lumikero
Klo 14.00 Petra
Klo 14.30 Helena Ahti-Hallberg
Klo 15.00 Minna Kauppi
Klo 15.30 Kyösti Mäkimattila
Klo 16.00 Jesse Kaikuranta
Klo 16.30 ministeri Lenita Toivakka
Klo 18.00 Teleks
Klo 18.30 Mikael Konttinen

Lauantai 23.1.
Klo 10.30 Tero Vesterinen
Klo 11.30 Anssi Kela
Klo 12.00 Vesa Haaja
Klo 13.00 Jussi Lampi & Sari Siikander
Klo 13.30 Eini

Sunnuntai 24.1.
Klo 13.00 Tangokuningas Aki Samuli
Klo 14.30 Hanna Pakarinen

Klo 15.00 Johanna Koivu 

Suorat lähetykset Matkamessuilta:

Torstaina 21.1. klo 14.00. - 17.30.

Perjantaina 22.1. klo 10.00. - 19.00.

Lauantaina 23.1. klo 10.00. - 18.00.

Sunnuntaina 24.1. klo 10.00. – 18.00. 

 

 

Kilpailut

Uusimmat