Kuva: Shutterstock

Kuivata kynnet nopeasti! Niksi, joka vie vain muutaman minuutin

19.06.2018 17:15 - Reija Saarinen

Kylmä auttaa kuivattamaan kynnet nopeasti.

Jokainen kynsilakkaa käyttänyt tietää, että lakan kuivumisen odotteleminen on toisinaan yhtä tuskaa. Usein juuri silloin yllättää vessahätä tai kynnet muuten vain onnistuu tökkäämään johonkin niin, että ne menevät pilalle.

Onneksi ei ole pakollista odotella kuivumista minuuttien ajan. Homman voi nimittäin hoitaa myös parissa minuutissa. Pure Wow -sivusto vinkkaa niksistä, jonka avulla jokainen voi saada muutaman lisäminuutin kauneusrutiineihinsa.

Kun kynnet on lakannut ja antanut lakan olla kynsissä noin minuutin ajan, kannattaa ne sivuston mukaan upottaa kylmään veteen, jossa on esimerkiksi muutama jääpala. Siellä kynsiä pidetään noin 2-3 minuuttia. Kun kynnet sitten nostaa vedestä ylös, tietää niiden olevan kuivat, jos kynnen pinnalle jää vesipisaroita.

Tämä hyvin yksinkertainen ja helppo niksi tekee kynsien lakkaamisesta entistäkin helpompaa ja auttaa etenkin kiireessä. Miten on, aiotko kokeilla?

Lue myös: Naisporukan harrastus kääntää päitä: Kynnet kasvatetaan jopa 23-senttisiksi, huoltoon menee 7 tuntia

Lähde: Pure Wow

Kilpailut

Uusimmat