Kuva: Shutterstock

Milloin viimeksi olet muistanut pestä meikkisiveltimesi? Oikeaoppisen pesuvälin tiheys voi yllättää

06.01.2020 12:15 - Emmi Moilanen

Ahkeran meikkaajan tulisi muistaa pestä siveltimensä noin kerran viikossa.

Meikkisiveltimet ovat erinomainen apu niin luomivärin levittämisessä, kulmakarvojen muotoilussa, puuteroinnissa kuin vaikkapa huulien punaamisessakin. Useat meistä käyttävät meikatessaan siveltimiä säännöllisesti, mutta silloin tällöin niiden pesuväli saattaa venähtää liian pitkäksi tai unohtua jopa kokonaan.

Likaiset siveltimet voivat altistaa ihon epäpuhtauksille, ja meikin jäämät harjaosassa antavat kasvualustan bakteereille. Cosmopolitan-sivusto listasi yhteen niksit, joiden avulla pidät meikkisiveltimesi puhtaana ja hyväkuntoisina.

Kokosimme parhaimmat vinkit alle.

Kuinka ja kuinka usein siveltimiä tulisi pestä?

Meikkisiveltimien tarpeellinen pesuväli riippuu paljon siitä, kuinka usein käytät sutejasi. American Academy of Dermatology suosittelee, että ahkerassa käytössä olevat siveltimet tulisi pestä 7-10 päivän välein.

Kuinka puhdistan siveltimeni?

Cosmopolitanin artikkelissa vinkataan, meikkisiveltimet puhdistuvat miedon saippuan, vauvan shampoon tai hellävaraisen kasvojenpuhdistusaineen avulla.

Annostele pieni määrä saippuaa kämmenellesi. Kastele sivellin ja pyöritä sutia kämmenellä molempiin suuntiin. Huuhtele ja toista niin monta kertaa, kunnes siveltimestä ei irtoa enää meikkijäämiä.

Anna kuivua pyyhkeen päällä.

Lue myös: Vuoden 2020 isoimmat meikkitrendit paljastettiin - inspiroidu ajankohtaisimmista vinkeistä

Lue myös: Trendikuosista inspiroitunut silmämeikki villitsee somessa - sopii rohkealle

Lue myös: Aiheuttaako meikki finnejä? Ihoasiantuntija vastaa

Lähde: Cosmopolitan

Kilpailut

Uusimmat