Lassi Valtonen: Pelle on meitsin idoli

04.11.2011 12:54 - Antti Granlund

Debyyttialbuminsa viime viikolla julkaissut Lassi Valtonen valitsi levylleen mielenkiintoisen lainakappaleen, kun hän teki version Pelle Miljoona & N.U.S:n kapinalaulusta Nuoriso sairastaa syöpää.

Alkuperäinen versio on Pelle Miljoonan vuonna 1978 julkaistulla ensimmäisellä albumilla Pelle Miljoona & N.U.S. Valtonen kertoo olleensa Pelle-fani lapsesta saakka.

- Pelle on meitsin idoli. Viimeinen syksy oli ensimmäisiä levyjä, joita olen ikinä kuullut, ja varsinkin sen sanoitukset iskivät aikanaan todella lujaa. Nuoriso sairastaa syöpää on hyvä kappale, jota on kiva soittaa keikoilla, Valtonen kertoo.

Valtosen Kukin tyylillään debytoi albumilistalla sijalla 10. Sen 60- ja 70-lukulaisesta soundimaailmasta vastaa Valtosen lisäksi tuottaja Matti Mikkola, joka aikanaan haki Tehosekotin-yhtyeensa kanssa vaikutteita samoilta vuosikymmeniltä.

Valtosen tekee joulukuussa muutaman klubikeikan Turussa, Tampereella ja Helsingissä. Valtosen albumi on kuunneltavissa Spotifyssa.

Lassi Valtosen minikiertue

14.12. Klubi, Turku
15.12. Klubi, Tampere
17.12. Korjaamo, Helsinki

 

Kilpailut

Uusimmat