Irina on taas täälllä - uusi single ilmestyy perjantaina
Irina julkaisee viidennen studioalbumin keväällä 2013. Levyn ensimmäinen single Koko kuva julkaistaan jo tällä viikolla.
Singlen on säveltänyt ja sanoittanut Irinan yhtyeen kosketinsoittaja Antti Pitkäjärvi. Tulevalla albumilla kuullaan pääasiassa Irinan ja hänen bändinsä yhteiskappaleita, mutta levylle on kirjoittanut lauluja myös hänen pitkäaikainen yhteistyökumppaninsa Toni Wirtanen.
Irina nousi laajemman yleisön tietoisuuteen vuonna 2002, jolloin hän lauloi Toni Wirtasen Juulian totuudet -sarjaan säveltämän unnuskappaleen. Yhteistyö jatkui 2004 julkaistulla Vahva-albumilla, joka myi platinaa. Hänen seuraavat albuminsa Älä riko kaavaa ja Liiba Laaba ovat nekin myyneet molemmat platinaa, ja viimeisin levy Miten valmiiksi tullaan? lähes platinaa.
Irinan tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa Pokka, Hiljaisuus, Et huomaa, Kymmenen kirosanaa, Vastaukset, Kunnon syy, Älä sano mitään ja Kuurupiiloa.