IS: Mikä tekee Mandoliinimies-kappaleesta ikisuosikin, Hector?

15.07.2013 11:10 - Katariina Näreaho

Ilta-Sanomien Suomi-musiikin vuodet -sarjassa muusikko Hector muistelee aikoja, joista hänen kappaleensa Mandoliinimies on ammentanut vaikutteita.

Nostalgia-albumilta löytyvän kappaleen juuret löytyvät 60-luvulta, jolloin nuori opiskelijapoika Heikki Harma, alias Hectori, kierteli Eurooppaa katusoittajana. Vuonna 1972 ilmestynyt Mandoliinimies on yhä kovassa soitossa niin leirinuotioilla kuin karaokessakin, mutta miksi kappale pitää yhä pintansa?

- Ihmiset kokevat yhä samoja asioita. Laulussa on nuoruutta, vapautta ja liikkumisen iloa, mutta samalla myös matkalaisen kaipuuta kotiin, Hector tuumaa Ilta-Sanomien Suomi-musiikin vuodet -sarjassa.

Muusikko kertoo kappaleen olevan kuin laulettu kirje matkamiehen tyttöystävälle, joka odottaa miestään kotimaassa.

- Epävarmaa on, palaako poika enää tytön luokse, vai löytääkö hän jotain muuta. Mandoliinimiehessä on ristiriitaista kaipausta toisen ihmisen luo, mies jatkaa.

Suosion jatkuvuuteen vaikuttaa myös melodian helppous, joka saa Hecotorin mukaan vanhat kappaleet kestämään aikaa.

Kuuntele Mandoliinimies -kappale alta.

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat