Anssi Kela paljasti, paljonko hän saa rahaa Spotify-soitoista

07.11.2013 07:22 -

"Tämä vetää otsaa hiukan ryppyyn", Kela kommentoi.

Spotify-musiikkipalvelu avattiin vuonna 2008, ja siitä tuli nopeasti musiikinystävien suosikkipalvelu. Ohjelman kautta käyttäjä voi kuunnella ilmaiseksi valtavan musiikkikirjaston sisältöjä. Spotifysta on olemassa myös maksullinen versio, jossa laulujen välissä ei tule mainoksia.

Vaikka palvelu on käyttäjälle ihanteellinen, moni musiikintekijä on kritisoinut sitä. Muusikkojen mukaan Spotifyn artisteille maksamat korvaukset ovat liian pieniä.

Anssi Kela paljastaa tuoreessa blogikirjoituksessaan, paljon hän on itse saanut korvauksia kappaleidensa soitosta Spotifyssa ja muissa vastaavissa musiikkipalveluissa. Muiden palveluiden osuus on Kelan arvion mukaan häviävän pieni, joten korvaukset tulevat lähes kokonaan Spotifylta.

Kelan mukaan hänen Levoton tyttö -kappalettaan on kuunneltu musiikkipalveluissa yli miljoona kertaa maalis- ja kesäkuun välisenä aikana. Tästä hänelle on maksettu korvauksena reilut 2 300 euroa, josta Kelan on maksettava verot.

Luvuista voi laskea, että yhden soittokerran korvaukseksi jää vain 0,002 euroa eli viidesosa sentistä.

- Jos levymyynti korvautuu jatkossa yhä enemmän näillä striimaustilityksillä, niin vetäähän se otsaa hiukan ryppyyn. Tällä hetkellä tilanne on se, että biisiäni pitää kuunnella Spotifyssa noin kaksituhatta kertaa ennen kuin olen tienannut siitä saman kuin yhdestä myydystä cd:stä, Kela harmittelee.

Lue Anssi Kelan kirjoitus

Kilpailut

Uusimmat