Seura: Alkoholismista selvinnyt Kyösti Mäkimattila ei enää juo saunakaljaakaan

21.11.2013 10:54 -

Tangokuningas kertoo lehtihaastattelussa joutuneensa vuosiksi viinapirun vangiksi.

Hallitseva tangokuningas Kyösti Mäkimattila kertoo uusimmassa Seura-lehdessä avoimesti alkoholiongelmastaan. Hän sanoo, että viinan juominen lisääntyi hänellä 2000-luvun aikana vähitellen samalla kun keikkamäärä Varjokuva-yhtyeen kanssa kasvoi.

Lopulta hän joi keikoillaan kymmenen paukkua illassa, minkä lisäksi viina virtasi vapaa-ajallakin.

Pelastus tuli kaksi vuotta sitten, kun Mäkimattilan bändikaveri ilmoitti lopettavansa keikkailun. Se pani Mäkimattilan miettimään, kauanko hän itse vielä jaksaa rankkaa elämäntapaansa.

Mäkimattila päätti pitää tipattoman kuukauden, jonka aikana olo parani niin paljon, että korkki jäikin pysyvästi kiinni. Paino putosi ensimmäisen puolen vuoden aikana 17 kiloa.

Nyt hän ei ole juonut saunakaljaakaan yli kahteen vuoteen.

Lähde: Seura

Kilpailut

Uusimmat