Uuden singlen harjoittelu sai Kaija Koon epävarmaksi - haastavin kappale koko uralla

21.02.2014 17:50 - Senni Loikala

Kaija Koo kertoo Iskelmälle, millaisia vaikeuksia hänellä oli aluksi Kuka sen opettaa -singlensä kanssa ja miten niistä selvisi.

Kaija Koon uusi single, Kuka sen opettaa, ilmestyi tänään. Laulaja kävi Iskelmän toimituksessa ja kertoi, miksi kappale on ollut haastavin hänen tähänastisella urallaan. Vastaus löytyy sen teknisestä vaikeudesta, sillä kappaleessa on runsaasti erilaisia rytmityksiä ja teksti on Kaija Koolle merkityksellinen. Tunteen saaminen teknisen onnistumisen lisäksi tekee uudesta singlestä haastavan laulaa.

Kun Kaija Koo meni ensimmäisen kerran studioon harjoittelemaan uutta kappaletta, mikään ei tuntunut onnistuvan.

- Yleensä, kun menen studioon ensimmäisellä kerralla, tarttuu matkaan jotakin. Täytyy tunnustaa, että tämän biisin kohdalla minä koin epäonnistuneeni ihan täysin. Ajattelin, ettei voi olla totta, pitääkö minun lopettaa laulaminen, sanoo Kaija Koo.

Pian Kaija Koo kuitenkin sisuuntui. Hän päätti ottaa haasteen vastaan ja kappale lähti sujumaan aiempaa paremmin.

- Kun joudun seinää vasten, minun on pakko voittaa. Tuntuu, että kasvoin kaksimetriseksi 159 sentistä, iloitsee Kaija Koo.  

Kuka sen opettaa -kappaleen alkuvaikeudet olivat samankaltaisia kuin mitä Kaija Koolla oli Kuka keksi rakkauden -kappaleen kohdalla vuonna 1993. Valtavaksi hitiksi myöhemmin noussut biisi, Kuka keksi rakkauden, tuotti aluksi laulajalle harmaita hiuksia. Yhdestä asiasta Kaija Koo on huolissaan uuden singlensä kohdalla.

- Mietin vaan, että on kauheata, jos tästä tulee hitti. Silloin ihmiset joutuvat menemään karaokeen laulamaan tätä. Pistän kädet ristiin, että se onnistuu, sanoo Kaija Koo.

Kuuntele Kuka sen opettaa -kappale alta:

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat