Amadeus Lundberg julkaisee uuden levyn Olavi Virran jalanjäljissä: "Odotan innolla h-hetkeä!"

03.06.2014 12:18 - Anna Hopi

Amadeus Lundbergin mukaan häneltä on tiedusteltu uutta levyä neljän vuoden ajan. Nyt hetki on käsillä, kun mies julkaisee Seinäjoen Tangomarkkinoilla toisen Vain rakkaus -studioalbuminsa.

Riku Niemen tuottamalla heinäkuussa julkaistavalla levyllä kuullaan Olavi Virran tunnetuksi tekemää musiikkia uusina versioina. Mukana on seitsemän Virran levyttämää kappaletta, kuten Punaiset lehdet, Romanesca ja Lennä mun lempeni laulu. Jukka Kuoppamäen käsialaa oleva Vain rakkaus voidaan kuunnella myös YouTube-sivustolla.

-  Odotan innolla h-hetkeä, sillä levyä on alettu tekemään jo kaksi vuotta sitten. Levyllä on sellaista musiikkia, mitä ihmiset ovat minulta odottaneet ja samalla sellaista, jota itse tykkään laulaa, kertoi Amadeus Lundberg.

Olavi Virran syntymästä tulee kuluneeksi pian 100 vuotta. Amadeus Lundberg nähdään nuorena Olavi Virtana musiikkiesityksessä.  Laulaja - Olavi Virta -näytöksen kantaesitys nähdään Helsinki Pavi Estradilla 2. elokuuta ja näytökset jatkuvat Pavilla elo-syyskuussa ja sen jälkeen Someron Esakalliolla ja Kotkan Kulttuuritalo Kyminsuussa. Myöhemmin syksyllä esitys kiertää konserttisaleja ympäri Suomen.

Kilpailut

Uusimmat