Irina teki uuden version Bum Bum Bum -kappaleesta: "Vaaran elementti teki kiehtovaksi"

16.10.2014 20:00 - Emma Ylistalo

Irina on julkaissut uuden Mikä mahtaa olla in -albumin viime perjantaina. Cover-levyllä on suurimmaksi osaksi vähemmälle huomiolle jääneitä kappaleita. Jari Sillanpään Bum Bum Bum -kappale kuitenkin valikoitui mukaan levylle.

Irina kertoi vastustaneensa biisin levylle tuloa alkuun aika pitkään. Palaverissa Irina oli jotain toista biisiä kuvaillessaan sanonut, että vähän kuin Jari Sillanpään Bum Bum Bum -kappale. Irinan tuottaja oli tarttunut kappaleeseen ja ehdottanut sen ottamista mukaan levylle.

- Olin että en ikinä halua sitä biisiä sinne levylle. Mulla oli mielessä se vitsikkyys, mikä siinä biisissä on ja siellä nainen huokailee, kun Jari laulaa sitä kappaletta. Kaikkihan osaa sen biisin, mutta siinä on se huumori olemassa, Irina kuvaili Iskelmälle ensitunnelmiaan ehdotuksesta.

Harjoituksissa kappaletta kuitenkin testattiin bändin kanssa ja Irinan mieli muuttui.

- Tähän tuli tällainen vaaran elementti ja tämähän onkin aika kiehtova kappale sitten loppupeleissä. Tehdään ja katsotaan, että päätykö se sitten kuitenkaan levylle ja miten se sinne sopii kaiken muun joukkoon. Hyvinhän se sitten tuntui sopivan, Irina hehkutti.

Kappaleessa on mukana Happoradio-yhtyeestä tuttu laulaja Aki Tykki. Alkuun ei ollut selvää että biisi tarvitsisi duettoparin. Kun siihen kuitenkin päädyttiin, oli Tykki ensimmäinen vaihtoehto.

- Olen erityisesti Akin äänen fani ja toi biisi huusi sen miehekästä ja rouheaa ääntä, naislaulaja kertoi.

Kun Happoradion laulaja saatiin lopulta kiinni, lupautui hän samantien duetoimaan kappaleeseen.

 

Uutisoimme aikaisemmin, kuinka eräs Jari Sillanpään levylle tarkoitettu kappale päätyikin lopulta Yö-yhtyeen uudelle albumille. Lue juttu täältä.

Kilpailut

Uusimmat