Maija Vilkkumaan uusi single ilmestyi - kuuntele Kissavideoita täältä

11.09.2015 13:15 - Anna Hopi - Luettu 12 107 kertaa

Uuden singlen tänään julkaisevan Maija Vilkkumaan Aja!-albumi ilmestyy 18. syyskuuta.

Maija Vilkkumaa julkaisi tänään uuden singlen Kissavideoita. Kappale on Maijan säveltämä ja sanoittama sekä Hank Solon tuottama. Kissavideoita löytyy ensi viikolla julkaistavalta albumilta Aja!.

Levynjulkaisua juhlitaan ainutlaatuisella keikalla perjantaina 18. syyskuuta. Poikkeuksellisesti keikkapaikka on salainen ja se selviää lipun ostaneille vasta samana päivänä klo 19.30 Vallillan ammattikoululla. Tapahtuma on lähes loppuunvarattu ja lisää infoa keikasta löytyy täältä.

Kuuntele Kissavideoita-single alta.

 - Aiemmat soololevyni ovat olleet pitkälti bändilevyjä. Kun jäin tauolle vuonna 2011, tiesin, että seuraava olisi jotain muuta. Ajatus tuottajalevystä oli välkkynyt mielessäni kiehtovana mahdollisuutena jo Alanis Morrissetten ja Glenn Ballardin Jagged Little Pill -levyistä alkaen, kertoi Maija Vilkkumaa.

- Asko Kallonen ehdotti tuottajaksi Hank Soloa, joka oli juuri tuottanut Sannin Sotke mut -levyn. Menimme Hankin kanssa studioon, jossa lopullisesti vakuutuin hänen neroudestaan. Tunnelma on ollut alusta asti aukinainen ja kupliva. Puolentoista vuoden studiotyö on tuntunut siltä kuin tuttuun metsään ilmestyisi jatkuvasti uusia kiehtovia polkuja. Olen hyvin inspiroituneessa tilassa kaikesta tästä.

Maija Vilkkumaa on mukana Vain elämää -ohjelmassa, joka alkaa Nelosella perjantaina 18. syyskuuta.

Maija Vilkkumaa on maamme menestyneimpiä naisartisteja. Hän on myynyt uransa aikana yli 300 000 albumia ja voittanut viisi Emma-palkintoa. Vilkkumaa aloitti uransa Tarharyhmä-kokoonpanossa ja vuonna 1999  sooloura käynnistyi Satumaatango-menestyssinglen sekä debyyttialbumi Pitkä ihana leikki myötä. Maija on julkaissut kuusi albumia, yhden kokoelmalevyn sekä yhden livelevyn. Vilkkumaan edellinen albumi Kunnes joet muuttaa suuntaa julkaistiin vuonna 2010. Maija Vilkkumaa julkaisi esikoisromaaninsa Nainen katolla Vuonna 2013.

Kilpailut

Uusimmat