Ismo Alanko päästää yleisön lähelleen uudella albumilla

13.10.2015 09:59 - Anna Hopi

Ismo Kullervo Alanko -nimisen levyn sisältöä pääsee kuulemaan lokakuun lopussa alkavalla konserttisalikiertueella.

Rokkari Ismo Alanko kuvailee Ismo Kullero Alanko -nimistä levyään intensiiviseksi, rauhalliseksi ja erittäin henkilökohtaiseksi. Kyseessä on tähden uran 23. albumijulkaisu. Mies lähtee levyn tiimoilta konserttisalikiertueelle 30. lokakuuta.

- Tämä levy on jännittävä musiikillinen seikkailu tunne-elämän syövereissä. Yhteiskunnalliset mullistukset kaikuvat psyyken onkaloissa ja heijastuvat ulos kipeänä hiljaisena huutona. Ismo Kullervo Alanko on kuitenkin optimisti: uskoskelee vielä ihmiseen ja rakastaa elämää, vaikkei ymmärrä sitä. Ja kaiken yllä leijuu raadollinen kauneus, Alanko jatkaa.

- Olen jo kauan haaveillut tekeväni albumin, jonka keskeisenä ajatuksena on pyrkimys kauneuteen. Se on odotellut vuoroaan ja kypsytellyt itseään sivummalla kaikessa rauhassa näihin päiviin saakka. Nyt ilmestyvällä levyllä kauneus näyttäytyy etäisenä haavekuvana, elämisen riemuna, säröisenä rakkautena ja maailman hiljaisena pauhuna. Ajan henki tiivistyy yleisestä yksityiseksi ja kasvaa henkilökohtaisuudesta yhteiseksi kokemukseksi.

Albumin on tuottanut muun muassa Rubik- ja Pariisin Kevät -yhtyeistä tuttu Artturi Taira.

Levyn julkaisun jälkeen Alanko ja levylläkin soittava orkesteri lähtevät koko maan kattavalle konserttisalikiertueelle:

30.10.15 Järvenpää, Järvenpää-talo
31.10.15 Tampere, Tampere-talo
01.11.15 Hämeenlinna, Verkatehdas
04.11.15 Jyväskylä, Paviljonki
05.11.15 Savonlinna, Savonlinnasali
06.11.15 Kuopio, Musiikkikeskus
07.11.15 Imatra, Kulttuuritalo Virta
08.11.15 Joensuu, Carelia-sali
11.11.15 Turku, Logomo
12.11.15 Helsinki, Kulttuuritalo
13.11.15 Helsinki, Kulttuuritalo
15.11.15 Lappeenranta, Lappeenranta-sali
18.11.15 Oulu, Teatteri
19.11.15 Kajaani, Kaukametsä
21.11.15 Lahti, Sibeliustalo

Kilpailut

Uusimmat