Danny: ”Riki Sorsa oli sivistynyt herrasmies”

10.05.2016 09:00 - Anna Hopi

Viihteen legenda Danny, eli Ilkka Lipsanen, on tuntenut edesmenneen Riki Sorsan jo nuoruudestaan asti.

-  Äitini ja hänen kolmas puolisonsa olivat Sorsan perheen hyviä perheystäviä. Sinne asti menevät suhteet Rikiin, kertoo musiikkineuvos Iskelmälle.

Dannylla on Riki Sorsasta pelkästään positiivista sanottavaa.

- Riki Sorsa oli huomattavan taiteellisesta suvusta kotoisin. Hän oli äänimateriaaliltaan hieman "kirkamainen" ja omasi samankaltaista karismaa kuin mitä on esimerkiksi Rod Stewartissa. Hän oli kansainvälinen, sivistynyt herrasmies, joka on pitänyt huolta perheestään ja on ollut luomiskykyinen, hyvä taiteilija.

"Viihdetaiteilijan tie ei ole helppo"

Sorsa sairasti kaksi syöpää. Hän sai kymmenen vuotta sitten kurkkusyövän, josta parantui. Vuosien tupakanpoltto oli kuitenkin jättänyt jälkensä hänen kehoonsa ja Sorsa sai keuhkosyövän, johon menehtyi vastikään.

Danny arvostaa suuresti tapaa, jolla Sorsa suhtautui sairauteensa sen loppuvaiheessa.

- Kun hänellä oli enää vähän aikaa jäljellä, niin hän päätti olla hyödyksi muillekin sairastaville ja jakaa tietoa omasta tilanteestaan. Se toimi lohdutuksena kanssaihmisille, jotka sairastavat samaa tautia. Hän on yksi näistä tärkeistä ihmisistä ja esikuvista, joka on nyt siirtynyt ajasta ikuisuuteen, linjaa Danny.

- Rikin kuolema kertoo tämän ammatin raskaudesta. Tämä on niin vaikeasti elettävä ammatti. Se edellyttää julkisuutta, onnistumisia, levytyksiä, TV-ohjelmia, keikkoja, mediassa näkymistä ja kuulumista. Viihdetaiteilijan tie ei ole helppo.

 

Kilpailut

Uusimmat