Kuva: Toni Lund

Jonne Aaron lupaa: Stadionkeikka tulevaisuudessa!

15.06.2016 09:58 - Anna Hopi

Muusikko Jonne Aaron kuvaa Rooma-singleään voimakkaaksi stadion-kappaleeksi.

Mies kertoo, että varsinaiseen stadionkeikkaan on vielä aikaa ehkä jopa vuosia, mutta hän kertoo sen olleen suunnitelmissa pitkään.

- Olen sen verran tuore sooloartisti, ja rationaalisena ihmisenä ymmärrän, ettei minulla ole tarpeeksi ohjelmistoa stadionille. Negative voisi mennä vetämään tuonne Ratinan stadionille. Minä en ehkä vielä. Täytyy tehdä parempia biisejä, joita voi esittää ihmisille. Kai jengi haluaa vastinetta rahoilleen, toteaa Jonne Aaron Iskelmälle.

- Minulta on tullut vain kaksi soololevyä. Niinkin hienosti kuin on mennyt vaikka Risteyksessä-levyn kanssa, olisi hienoa saada tehdä vielä lisää biisejä ihmisille. Kun niitä saa tarpeeksi, alkaa se stadion-spektaakkelikin häämöttää…

Cheek aloitti ison buumin

Laulaja ei pidä unelmansa suhteen mitään kiirettä, vaan haluaa rakentaa soolouraansa rauhassa.

- Tämä on ollut tällainen buumi, jonka Jare aloitti. Kyllä sen haluan itsekin tehdä jossakin vaiheessa. Varmaan sitten, kun paketoin soolourani, teen jonkun ison hässäkän. Minulla ei ole mihinkään kiire, nautin karitapiomaisesta peruspuurtamisesta. Suomessa keikkapaikat ovat mitä ovat. Ei kannata liikaa puristaa mailaa tässä vaiheessa, vaan keskittyä sisältöön.

Uudessa Rooma-kappaleessa on hänen mielestään aineksia ison areenan kappaleeksi.

- Biisissä on vahva kertosäe, kuin tarrapaperi. Se jää päähän. Yksin-kappaleesta oli vahva tunne, kun kuulin kappaleen valmiina ekaa kertaa. Melodia tuntui kuin avaruudesta kohti tulevalta meteoriitilta. Rooma-kappale on kuin kokonainen planeetta, massiivinen biisi, hehkuttaa tähti.

- Kappaleessa on valtava voima, se on stadionkappale. Vedetään suurella tunteella - puuttuu enää se keikka.

Rokkari poikabändin jalanjäljissä

Jonne Aaron kertoo kääntäneensä tulevalla levyllä levynteon kepeämmäksi prosessiksi. Rooma-biisissäkin on käytetty huumoria, koska biisin väliosassa kuullaan Backstreet Boys -henkinen osio.

- Tykkään Max Martinin jutuista, mitä hän on tehnyt Backstreet Boyseille ja Britney Spearsille. Halusin kappaleeseen Bäkkäri-kohdan. Vedimme sen todella tunteella, mutta emme kuitenkaan kopioineet Bäkkäreitä, avaa tähti.

Kuuntele Rooma-kappale alta.

Kilpailut

Uusimmat