Kuva: Mikko Räsänen

Chisu palasi festarilavoille säihkyvänä - "Toivottavasti ihmiset jaksavat kuunnella"

02.07.2016 15:30 - Pauliina Jokinen

Laulaja Chisu kiertää jälleen ympäri Suomea.

Laulaja Chisu, 34, nousi Iskelmäfestivaalien lavalle säihkyvänä: upeaan kultaiseen paljettijakkuun pukeutunut laulaja otti yleisönsä ja nautti esiintyisestä.

Ennen keikkaa laulajaa jännitti nousta lavalle illan viimeisenä artistina.

- Jaksavatkohan ihmiset vielä jäädä katsomaan, Chisu huolehti.

Laulaja on palannut festivaalilavoillepitkän tauon jälkeen. Edellisen kerran laulaja kiersi kesä-Suomea ennen 1,5-vuotiaan tyttärensä syntymää. Nyt laulaja nauttii paluusta.

- Vähän enemmän on ikävä kotiin, Chisu kertoo muutoksesta.

Laulaja ei kierrä keikoilla lapsensa kanssa, vaan pienokainen odottaa äitiään kotona.

- Mieluummin hän saa nukkua kotona omassa sängyssä kuin hotellihuoneessa, Chisu kertoo.

Chisu muistelee nuoruusvuosiensa festivaalikokemusten olleen railakkaita. Siitä huolimatta hän päästäisi myös oman lapsensa nauttimaan kotimaisista kesäfestivaaleista, kun aika koittaa.

- Pitäähän sitä. Ei saa olla liian tiukkaa, sillä kuitenkin he kokeilevat. Mieluummin niin, että tulee kertomaan, mihin on menossa, laulaja mietti.

Kilpailut

Uusimmat