Kuva: Senja Rapila

Jesse Kaikuranta: "Kiusattuna tiedän, miltä tuntuu olla ulkopuolinen"

09.09.2016 06:52 - Anna Hopi

Kaikuranta haluaa rohkaista muita kiusaamisen uhreja tavoittelemaan parempaa elämää itselleen.

Jesse Kaikuranta julkaisee 16. syyskuuta kappaleen, jolla on hänelle itselleen syvä merkitys. Surusilmä-nimisen kappaleen teksti kannustaa pikkupaikkakunnan ahdistuksesta ja ulkopuolisuuden tunteesta kärsivää uskomaan itseensä ja parempaan tulevaisuuteen.

- Itse koulukiusattuna tiedän miltä tuntuu kokea itsensä ulkopuoliseksi ryhmästä. Silloin kun ei ole samalla tavoin tuntevaa ystävää elämä ahdistaa. Haluaisin valaa uskoa ja rohkeutta samankaltaisista kokemuksista kärsiville. Maailma voi paikan vaihdoksen jälkeen muuttua ihmeellisesti. Kun löytää samankaltaisia ystäviä elämä avartuu, löytää omat vahvuutensa, luottamus itseen ja ihmisiin kasvaa. Saara Törmä osasi taas kerran pukea ajatukseni sanoiksi hienosti Surusilmään, kertoo Jesse.

Jesse Kaikuranta on valmistellut kolmatta levyään rauhassa useamman tuottajan ja biisintekijän kanssa. Surusilmä-kappaleen sävellyksestä vastaa Aku Rannila, Petri Somer ja Henri Lanz.

- Kaksi ensimmäistä levyäni tehtiin lähes saman tiimin kanssa ja julkaistiin aika nopeassa tahdissa. Tuntui raikkaalta tutustua myös uusiin tekijöihin ja saada uutta näkökulmaa omaan tekemiseen. Levyn teemoissa käsitellään eroa ja luopumista, se on hyvinkin omakohtainen, kuvailee Jesse.

Tuleva kolmas albumi on nimeltään Jesse Kaikuranta, ja se julkaistaan 4. marraskuuta.

Lue myös: Jesse Kaikuranta ensirakkaudestaan: Suhteen jatkuminen olisi vienyt hermoraunioon

Lue myös: Jesse Kaikuranta: "Tuleva levy on omistettu eksälleni"

Lue myös: Jesse Kaikuranta uudisti musiikkityyliään - kuuntele uusi single Takki auki tuulessa

Kilpailut

Uusimmat