Kuva: Fotolia

Maailman onnellisimmaksi tekevä kappale selvitettiin - kuuntele

22.09.2016 09:45 - Reija Saarinen

Musiikilla on todellakin vaikutusta tunteisiin.

On jo pitkään tiedetty, että musiikilla on vaikutusta ihmisen tunteisiin. Eräässä tutkimuksessa muun muassa todettiin, että nopeatempoinen musiikki nostattaa ihmisen mielialaa ja tekee ihmisestä onnellisemman. 

Mutta mikä sitten on se maailman onnellisin kappale? Tutkijoiden mukaan Queenin Don´t Stop Me Now.

Miten lopputulokseen sitten tultiin? Tutkija Jabob Jolij loi eräänlaisen kaavan onnelliselle kappaleelle analysoimalla 126 kappaletta yli 50 vuoden ajalta. Tämän jälkeen hän pyysi 2000 brittiä kertomaan, mikä kappaleista teki heidät onnellisimmaksi. Queenin Don´t Stop Me Now mainittiin lähes kaksi kertaa kolmesta.

Tämän jälkeen Jolij otti käsittelyyn kappaleet, jotka saivat korkeimmat pisteet. Hän tutki niiden tempoa, teemaa ja analysoi lyriikoita.

- Keskimääräinen tempo onnelliseksi määritellyissä kappaleissa oli huomattavasti korkeampi kuin suurimmassa osassa pop-biiseistä, hän kertoo.

Tutkimustulos on aiheuttanut närää maailmalla. Sen universaaliuteen ei uskota. Monien mukaan kun jokaisella maalla on varmasti oma onnellisuusbiisinsä. Mutta mitä mieltä sinä olet?

Lue myös: Suomalaistutkimus selvitti: Onnellisuus lisääntyy nopeasti yhdellä keinolla

Lähde: Unilad

Uusimmat