Kuva: Mikko Räsänen

Kolmas nainen -yhtyeen suosio ajoi Pauli Hanhiniemen burn outiin: "Voimat vain katosivat"

21.10.2016 09:10 - Anna Hopi

Uupumus ja bändin yleinen hajaannus toi lopulta yhtyeen lopettamispäätöksen eteen.

Muusikko Pauli Hanhiniemi avautuu muistelmateoksessaan Kerran elettyä uupumuksesta, jonka hän koki Kolmas nainen -yhtyeen suosion vuosina. Burn out kasvoi hiipien, ja yhtyeen jäsenten erkaantuminen toisistaan johti lopulta bändin hajoamiseen. Vasta tuolloin Hanhiniemen voimat alkoivat palautua.

- Minulla oli burn out 1994, kun Kolmas nainen oli lähtenyt 90-luvun alussa kovaan nousuun. Olimme listaykkösinä ja myytiin platinaa. Teimme paljon keikkoja. Bändi oli siinä kunnossa, että koko ajan tuli uusia biisejä. Jätkät soittivat innokkaasti kitaraa. Emme keskittyneet monena vuotena mihinkään muuhun kuin teimme vain bändiä, muistelee Hanhiniemi vauhdikkaita vuosia Iskelmän haastattelussa.

- Siinä vaiheessa minulla oli fyysinen väsymys kiertueella pyörimisestä. Ajoimme itse kiertueella, ja vuorottelimme kuskin paikalla. Kannoimme itse kamamme paikalle, meillä ei ollut erillistä roudaria. Suurta henkilökuntaa ei apuna ollut. Siinä 1989-1990-vuosina toinen kitaristeista, Löyvä, jäi pois ja Kivikangas tuli tilalle, silloin bändin kemia muuttui.

"Ei ollut mitään, mistä ammentaa"

Yhtye sai luovaa inspiraatiota, ja soittajien into työhön kasvoi. Tämä tiesi lisää työtä myös bändin solistille ja lauluntekijälle.

- Minun piti tietenkin vastata haasteeseen ja antaa heille hyviä biisejä ja piti julkaista paljon levyjä. Minulla alkoi voimat loppua. Muutin myös samoihin aikoihin Tampereelle ja ostin vanhan talon ja aloin remontoida sitä. Oli paljon tekemistä ja miettimistä, sanoo artisti.

- Niihin aikoihin koin burn outin, enkä vain jaksanut. Voimat olivat kadonneet jonnekin, eikä ollut mitään, mistä ammentaa. Samaan aikaan Kolmannen naisen kundit olivat kirjoilla yliopistossa ja minäkin opiskelin. Heillä oli gradut ajankohtaisia. Miehet keskittyivät omiin projekteihinsa, emme olleet enää läsnä autossa menossa keikalle. Sellaiseen hajaannukseen bändi sitten loppui vuonna 1994. Toipuminen kesti jonkin aikaa, että sain tulevaisuuden uskoni ja tekemisen meiningin takaisin.

Lue myös: Alakulon hyvästellyt Pauli Hanhiniemi: Masennukselle altistuu, kun pitää esittää hyvinvoivaa

Lue myös: Pauli Hanhiniemi: Elokuvakäsikirjoitus työn alla

Kilpailut

Uusimmat