Kuva: Ville Juurikkala

Olli Helenius teki kappaleen onnellisuudesta - syntyi syvän tuskan keskellä

16.12.2016 08:00 - Anna Hopi

Onni-niminen kappale syntyi tähden omasta prosessista.

Laulaja Olli Helenius myöntää kuluneen vuoden tuoneen mukanaan odottamattomiakin käänteitä.

- Minulla on ollut kovat prosessit päällä itsellä. Ajattelin, etten halua kirjoittaa lauluja, joita syntyisi - rikkinäisiä, joissa on haavoilla. Luulin ensin, etten pysty kirjoittamaan mitään uutta. Kappale lähti vain vyörymään. Lähdin miettimään elämää onnellisuuden tematiikan kautta, sanoo mies.

- Kappaleet ovat omia pohdintojani, ja mietin onnellisuutta. Jos elämässä tapahtuu jotain kamalaa, menetät läheisen ihmisen ja tulee tällainen ikävä elämänmuutos, niin voiko se jotenkin kääntyä hyväksi? Vaikka se tekisi kuinka kipeää.

Helenius kokee, että elämän todellinen onni löytyy pienistä hetkistä.

- Jokainen ihminen, joka vanhenee, huomaa sen. Nuoruuden suuret tunteet tasaantuvat, ja onni alkaa koostumaan vanhempana pienistä asioista. On tärkeää, että vierellä on ihminen, joka sanoo, että rakastaa ja voit rakastaa häntä. Tällaisista hetkistä kannattaa pitää kiinni, koska joskus tulee se aika, ettei niitäkään hetkiä suoda.

Kuuntele kappale alta.

Lue myös: Olli Helenius: "Olen ollut laittamassa hanskat naulaan jo moneen kertaan"

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat