Kuva: Ville Juurikkala

Olli Helenius teki kriisin keskellä avoimen kappaleen: "Mietin voinko julkaista tätä"

16.12.2016 12:27 - Anna Hopi

Töölö-kappale kuvaa kipua, jonka keskellä laulaja on ollut kuluneen vuoden aikana.

Töölö-niminen kappale syntyi Olli Heleniukselle henkilökohtaisen kriisin keskellä. Kappaleessa laulaja on niin vereslihalla, että jopa mietti hetken aikaa, voiko laulua julkaista.

- Tämän kanssa olen paininut kunnolla, että voinko julkaista tällaista. Olen kirjoittanut tekstejä päiväkirjanomaisesti. Tämä on yliavointa. Biisi on tarinani, jonka keskellä koin olevani syyskuussa. Siinä ollaan yksin kipua täynnä, sanoo artisti.

Hän muutti äskettäin Helsingin Töölöön asumaan, päätti jo silloin, että tekee kaupunginosaan liittyvän kappaleen.

- Tähän liittyy niin voimakas tunnelataus, kun paljon uutta on tapahtunut. Rakastan asua täällä, kertoo mies.

"Tein elämäni nopeimman biisin"

Kappale sai inspiraationsa Vain elämää -ohjelman jakson parissa.

- En ole muuten Vain elämää -sarjaa katsonut, muuta kuin tällä kaudella. Olin katsonut sitä kaksi minuuttia, kun havahduin, että tulee biisi. Otin kitarasta ensi soinnun ja läppärin esiin. Se oli elämäni nopein biisi, että tuli melodia ja sanat. Sain heti kolme säkeistöä, sanoo laulaja.

- Se oli kaikki, mitä minulla oli siinä kohtaa sisällä. Töölö on rehellinen biisi. Siinä kappaleessa on sanottu kaikki, ei jää kovin paljoa epäselvää, mitä on tapahtunut.

Lue myös: Olli Helenius: "Olen ollut laittamassa hanskat naulaan jo moneen kertaan"

Kilpailut

Uusimmat